Aikatalo

rakennus Kluuvissa Helsingissä

Aikatalo on Helsingin keskustassa Ateneumin takana, osoitteessa Mikonkatu 8 sijaitseva liiketalo. Rakennuksessa toimi pitkään elokuvateatteri Bristol. Aikatalo valmistui 1961. Sen rakennutti Aikalan Kello ja Kulta Oy:n toimitusjohtaja Olga Aikala ja sen suunnitteli Eliel Muoniovaara.[1] Aikatalo sijaitsee Kluuvin kaupunginosan Jäniksen korttelissa, johon myös Ateneum kuuluu välissä kulkevasta kävelykujasta huolimatta.[1]

Aikatalo

Historia

muokkaa
 
Eliel Saarisen suunnitelma Aikataloksi 1914

Mikonkatu 8

muokkaa

Mikonkatu 8 tontilla oli puurakennuksia aina Aikatalon rakentamiseen saakka. 1900-luvun vaihteeseen saakka paikalla oli toiminut C. R. Jankesin kauppa. Kun Aikataloa rakennettiin, tontilta purettiin esimerkiksi puutalo, jonka hirteen oli kaiverrettu vuosiluku 1834.[1]

Olga Aikala oli kaavaillut paikalle uudisrakennusta jo 1910-luvulla. Talon piirustukset tilattiin Eliel Saariselta, joka suunnitteli paikalle jugendkerrostalon. Hanke viivästyi sotien ja puutteen takia, arkkitehtuurin ihanteet muuttuivat ja rakennus jäi rakentamatta.[2]

Aikatalon suunnitelmat

muokkaa

Koska Aikatalo rakennettiin yhdessä viereisen Keskuskatu 7 liikerakennuksen kanssa samanaikaisesti, voitiin toteuttaa arkkitehti P. E. Blomstedtin jo vuonna 1930 esittämä ajatus Yliopistokadulta (silloiselta Hallituskadulta) Kaivokadulle ulottuvasta Ateneumin ja liikerakennusten välisestä kävelypasaasista. Pariisilaisten pasaasien (passages) ihanteen mukaisen liikekadun katsottiin mahdollistavan suuret näyteikkuna- ja myymäläpinta-alat.[3]

Aikatalon Mikonkadun puoleinen julkisivu on vedetty sisään katulinjasta. Sen avulla ennakoitiin katutilan leventymistä autoilun laajentuessa. Rakennus oli alkujaan verhottu kuparilla.[3]

Rakentaminen

muokkaa

Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1958 ja rakennus valmistui vuonna 1961. Korttelia pidettiin maanperän kannalta Kluuvin kortteleista huonoimpana, ja pohjakallio on paikalla vasta 18 metrin syvyydessä. Aikatalon perustuksiin jouduttiin rakennusvaiheessa junttaamaan yhteensä neljä ja puoli kilometriä betonipaaluja.[1]

Aikatalon rakentamisesta vastasi teollisuusneuvos Matti Karjanlahden omistama rakennusyritys.[4] Rakennuttaja Olga Aikala kuoli heti rakennuksen valmistumista seuraavana vuonna, rakennustöiden uuvuttamana.[2]

Bio Bristol

muokkaa
 
Bio Bristol suljettiin vuonna 2010.
Pääartikkeli: Bio Bristol

Arkkitehti Eliel Muoniovaara suunnitteli Aikataloon myös elokuvateatteri Bio Bristolin, joka toimi siellä vuosina 1961–2010 saakka. Se sijaitsi Aikatalon toisessa ja kolmannessa kerroksessa, koska katukerroksen liiketiloja pidettiin tarkoitukseen liian arvokkaina. Bio Bristol oli ainoa 1960-luvulla Helsinkiin rakennettu elokuvateatteri. [3] Bristoliin kuuluivat muun muassa turkoosilla plyysillä päällystetyt penkit ja Suomen ensimmäinen 15 metriä leveä laajakangas. Vuonna 1979 teatteriin rakennettiin toinen, pienempi sali, vaikka tila vaikutti Muoniovaaran mielestä tarkoitukseensa liian matalalta. Pienempi sali jäi pois käytöstä vuonna 1998.[5] Odotusaulaan kuljettiin sisäpihan kautta suuria kaartuvia portaita pitkin. Ne korvattiin vähemmän tilaa vievillä portailla 2000-luvun alussa.[3] Bristol suljettiin joulukuussa 2010 ja sen tiloihin rakennettiin kuntoilukeskus.[6]

Kauppakeskus

muokkaa

Aikatalon pohjakerroksessa toimii nykyisin 25 myymälää ja 2.–10. kerroksessa yhteensä 55 yritystä. Lisäksi yhtiö omistaa Ateneuminkujalla kuuden yrityksen käyttämät pienmyymälät.[7]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Ollila, Kaija & Torppari, Kirsti: Puhvelista Punatulkkuun: Helsingin vanhoja kortteleita. Helsingin Sanomat, 1975. ISBN 951-9134-69-7.
  2. a b Hakkarainen, Kaisa: Rutiköyhä Olga Aikala saapui 8-vuotiaana yksin Helsinkiin, avioitui teininä kasvatti-isänsä kanssa – ja raivasi tiensä liike-elämän huipulle Helsingin Sanomat. 29.10.2016. Viitattu 1.6.2021.
  3. a b c d Aikatalo Oy; Mikonkatu 8; Helsinki www.finna.fi. Arkistoitu 2.6.2021. Viitattu 1.6.2021.
  4. Matti Karjanlahti Biografiasampo. Viitattu 16.1.2022.
  5. Helsingin seudun elokuvateatterit Kavi. Viitattu 1.6.2021.
  6. Lehtonen, Veli-Pekka: Elokuvateatteri Bristol muuttuu liikuntakeskukseksi Helsingin Sanomat. 14.8.2013. Viitattu 14.8.2024.
  7. Aikatalo: tilanhallinta (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa