Emil Leino

Turussa syntyneen Emil Leinon vanhemmat olivat kirvesmies Antti Wideström ja Amanda Lindqvist.^[4] Leino vietti lapsuutensa maaseudulla, jossa hän kävi ainoastaan kiertokoulua. Teini-ikäisenä hän muutti jälleen synnyinkaupunkiinsa työskennellen muun muassa savenvalajana, kaakelintekijänä ja muurarina. Leino suoritti myös kansakoulukurssin ja opiskeli teollisuuskoulussa.^[3]

Vuonna 1890 Leino liittyi Turun työväenyhdistyksen muurarien ammattiosastoon, jonka puheenjohtajana hän myöhemmin toimi.^[5] Työväenyhdistyksessä Leino osallistui porvarillisen wrightilaisen suuntauksen ja sosialismia edustaneen N. R. af Ursinin kannattajien valtakamppailuun. Hän kirjoitti Turun asioista Helsingissä ilmestyneeseen Työmieheen ja oli 1899 perustamassa kaupungin omaa työväenlehteä Länsisuomen Työmiestä.^[3] Samana keväänä Leino tuomittiin sakkoihin hänen levitettyään Taavi Tainion pamflettia ilman viranomaisten lupaa.^[6] Leino istui sakkonsa vankilassa ja päätyi suosittuun kuplettiin, jossa laulettiin ”Eemeli Leino on linnassa maannut, mutta ei ole kirjoja myymästä laannut.”^[7][8]

Muutettuaan 1904 Helsinkiin Leino oli perustamassa Suomen Muurarien Liittoa. Vuodesta 1905 lähtien hän työskenteli liiton sihteerinä ja toimitti sen julkaisemaa Peruskivi-lehteä.^[3][9] Leino oli Suomen Ammattijärjestön perustajajäseniä ja 1910-luvun vaihteesta lähtien hän kuului sen liittotoimikuntaan.^[5][10] Sisällissodan alkaessa Leino nimitettiin Työväen pääneuvoston varajäseneksi, mutta hän pysytteli sivussa vallankumouksesta.^[11] Syksyllä 1918 Leino oli elvyttämässä sodan lamauttamaa työväenliikkeen toimintaa osallistumalla sosialidemokraattisen työväen kokoukseen sekä SDP:n ylimääräiseen puoluekokoukseen.^[12] Joulukuun 1918 kunnallisvaaleissa Leino valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon ja kevään 1919 vaaleissa hänestä tuli kansanedustaja.^[2][13]

1920-luvun alussa Leino joutui jättämään SAJ:n liittotoimikunnan jäsenyyden sekä SML:n sihteerin toimen kommunistien vallattua järjestöt.^[3][5] Ainoaksi jääneen kansanedustajakautensa jälkeen hän siirtyi Suomen Sosialidemokraatin oikolukijaksi ja työskenteli myöhemmin uutistoimittajana.^[4] Vuonna 1927 Leino nimitettiin lehden vastaavaksi toimittajaksi, jota tehtävää hän hoiti tammikuuhun 1939 saakka. Leino oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1919-1920 ja 1923-1945.^[5][9] Lisäksi hän kuului muun muassa Elannon edustajistoon, Helsingin Työväen Säästöpankin hallitukseen sekä Helsingin työväenyhdistyksen ja Helsingin Toveriseuran johtokuntiin.^[3]

Emil Leinon puoliso oli Lempi Vass, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1905.^[4] Pariskunnalla oli kolme lasta.^[14] Heidän tyttärensä oli SDNL:n pääsihteeri Inkeri Aarika (1906-1974) ja tyttärentytär oopperalaulaja Anneli Aarika-Szrok.^[15] Nuorempi tytär oli muun muassa Akateemisen Sosialistiseuran sihteerinä työskennellyt Outi Ilvesviita (s. 1909), joka toimi jatkosodan aikana desantti Risto Westerlundin tiedottajana. Westerlundille kantautuivat myös Leinon tyttärensä kanssa käymät poliittiset keskustelut.^[16] Sotavuosien jälkeen Ilvesviita oli SKDL:n edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa.^[17]

• Kertomus Suomen Muurarien Liiton toiminnasta v. 1907. Helsinki: Suomen Muurarien Liitto, 1908.