Kristian VII

Hänen vanhempansa olivat Fredrik V ja tämän ensimmäinen vaimo prinsessa Louisa, Ison-Britannian Yrjö II:n ja Caroline von Brandenburg-Ansbachin nuorin tytär.^[3] Hänen lapsuutensa oli alle 3-vuotiaasta lähtien rakkaudeton äidin varhaisen kuoleman jälkeen, alkoholisoitunut isä ei välittänyt hänestä ja äitipuoli suosi vain omaa poikaansa. Hän joutui hovissa moraalisesti korruptoituneiden paašien vaikutukselle alttiiksi. Kristiania kasvatti kreivi Christian Ditlev Frederik Reventlow julmasti ruumiillisesti kurittamalla^[2] ja hänellä alkoi olla epileptisiä kohtauksia jo varhain.^[4] Hänellä oli kolme sisarta. Vanhin sisar Ruotsin kuningatar Sofia Magdalena, toimi vuonna 1788 Kustaa III:n sodan aikana puolisonsa välittäjänä, yrittäessään estää tanskalaisten hyökkäämisen Ruotsiin.^[5]

Isänsä kuoltua alkoholismiin Kristian VII nousi kuninkaaksi 14. tammikuuta 1766 vain hieman ennen 17-vuotispäiväänsä.^[3] Hän avioitui 8. marraskuuta 1766 Kööpenhaminassa 15-vuotiaan serkkunsa, Englannin Yrjö III:n sisaren, prinsessa Caroline Mathildan (1751–1775) kanssa, jonka sukulaiset eivät olleet tietoisia kuninkaan mielisairaudesta.^[1][2] Heidät kruunattiin 1. toukokuuta 1767 Christiansborgin linnan kirkossa. Kuningas osoitti vain vähäistä kiinnostusta kuningatarta kohtaan ja vieraili hänen luonaan hyvin vastahakoisesti. Hovimies Reverdilin täytyi puuttua asiaan muun muassa kuninkaan nimiin kirjoitetuilla rakkauskirjeillä, jotta avioliitto johtaisi raskauteen ja siten valtaistuimen perijän syntymään.^[6]

Kristianin hallituskautta leimasi mielisairaus, joka vaikutti hallituksen päätöksiin, ja suurimman osan hallituskaudestaan ​​Kristian oli vain nimellisesti kuningas. Hänen hovilääkärinsä olivat erityisen huolissaan hänen pakonomaisesta jatkuvasta masturboinnistaan.^[7]

Edistyksellisestä ja radikaalista ajattelijasta Johann Friedrich Struenseesta, Kristianin henkilökohtaisesta hovilääkäristä, tuli hänen neuvonantajansa, ja hän nousi vähitellen valtaan 1760-luvun lopulla maan tosiasialliseksi valtionhoitajaksi, jossa hän toteutti laajoja edistyksellisiä uudistuksia. Struensee oli Kööpenhaminan hovin hylkäämän valistusajan aristokraattien suojelija. Hän oli taitava lääkäri, ja kun hän oli jonkin verran palauttanut kuninkaan terveydentilaa, hän sai osakseen kuninkaan kiintymyksen. Hän oli kuninkaan matkalääkäri (Livmedikus hos Kong Christian VII) 5. huhtikuuta 1768 alkaen, ja hän oli mukana kuninkaan seurueessa matkalla Pariisiin ja Lontooseen Hannoverin kautta 6. toukokuuta 1768 - 12. tammikuuta 1769.^[8] Hänelle annettiin valtioneuvoksen arvonimi (etatsråd) 12. toukokuuta 1768, tuskin viikko rajakaupunki Altonasta lähdön jälkeen. Laiminlyöty ja yksinäinen kuningatar Caroline Mathilda solmi suhteen Struenseen kanssa.^[8] Vuonna 1770 hänet nimitettiin kuninkaan henkilääkäriksi.^[2]

Kristian ja Caroline Matilda saivat kaksi lasta, vuonna 1768 Fredrik VI:n ja vuonna 1771 Louisa Augustan.^[1] Tämän jälkeen Kristian otti puolisostaan avioeron, toisten tietojen mukaan avioliitto mitätöitiin,^[9] vuonna 1772 ja kuningatar sai pitää tittelinsä mutta ei lapsiaan. Struensee, joka oli toteuttanut monia uudistuksia, pidätettiin ja teloitettiin julkisesti mestaamalla samana vuonna. Kristian allekirjoitti Struenseen pidätys- ja teloitusmääräyksen äitipuolensa, leskikuningatar Juliana Marien painostuksesta, joka oli johtanut toimia avioliiton purkamiseksi. Caroline Mathilde lähti Tanskasta ja asui veljensä luona Hannoverissa, maanpaossa Cellen linnassa kunnes kuoli tulirokkoon 23-vuotiaana.^[10]

Kuningas lähti 6. toukokuuta 1768 ulkomaanmatkalle 55 hengen seurueessa, joka matkusti Saksan ja Alankomaiden kautta Englantiin ja sieltä Ranskaan, jossa hän jäi Pariisiin.^[11] Kuningas Yrjö II:n pojanpoikana ja Yrjö III:n lankona, Kristian VII:llä oli läheiset siteet Englantiin,^[12] mutta Yrjö III oli kuitenkin hermostunut surullisen kuuluisan tanskalaisen lankonsa vierailusta. Oleskelu sujui kuitenkin melko hyvin, ja Kristian oli kaikkialla antelias yleisöä kohtaan ja järjesti myös suurenmoiset naamiaiset isäntiensä kunniaksi.^[13] Hän sai kunniatohtorin diplomit Oxfordin ja Cambridgen yliopistoista; mutta kuningas ja hänen ystävänsä kiersivät Lontoon bordelleja ja tuhosivat heille osoitetut majoitustilat St Jamesin palatsissa.^[14]

Kuningas oli suuresti kiinnostunut aikansa ranskalaisesta filosofiasta, ja Ranskan hovin lähettiläänsä paroni C.H. von Gleichen järjesti yleisön 18:lle aikansa johtavalle filosofille ja tiedemiehelle. Kotimaisista juonitteluista vapautettu Kristian sai mahdollisuuden kehittää itseään. Hän tapasi filosofit ja tiedemiehet majapaikassaan 20. marraskuuta 1768 ja aloitti tapaamisen tervehtimällä jokaista ja kommentoimalla heidän töitään ja/tai mainetta. Sitten hän otti toisen kierroksen ja puhui ylimääräistä muun muassa Diderot'n ja d'Alembertin kanssa.^[11] Muiden yleisöön osallistuneiden joukossa olivat fyysikko ja matemaatikko Mairan,^[11] apotti Henri Fusée de Voisenon (joka luki kunniarunon) ja Jean-François Marmontel.^[11] Kuukauden kestäneen oleskelun aikana kuningas vieraili useissa teattereissa, paikallisissa nähtävyyksissä sekä aikansa johtavissa posliini-, kuvakudos- ja käsityövalmistamoissa.^[11] Joulukuun 3. päivänä Kristian vieraili kolmessa akatemiassa, alkaen Ranskan akatemiasta, jossa itse Voltaire oli jäsen,^[11] Académie des inscriptions et belles lettresissä ja Tiedeakatemiassa,^[11] jossa d'Alembert piti puheen, josta Kristian kiitti.^[11] Kristianin lähdön jälkeen d'Alembert kirjoitti kirjeessä Voltairelle:

"Tanskan kuningas puhui lähes yksinomaan sinusta niiden kahden minuutin keskustelun aikana, joka minulla oli kunnia käydä hänen kanssaan. Voin vakuuttaa Teille, että hän olisi mieluummin nähnyt sinut Pariisissa kuin kaikissa juhlissa, jotka häntä rasittivat. Päivänä, kun hän saapui, pidin puheen Tiedeakatemiassa, johon kaikki kolleegani ja yleisö näyttävät olleen erittäin tyytyväisiä. Puhuin filosofiasta ja kirjallisuudesta sopivalla arvolla. Kuningas kiitti minua, mutta filosofian viholliset ja kirjallisuus rypistivät kulmiaan, jään miettimään, kuinka paljon tämä huolestuttaa minua."^[11]

Matkan suunniteltiin kestävän 2 vuotta, mutta se kesti vain 8 kuukautta. Toisaalta se maksoi 250 000 riikintaaleria. Palattuaan kotiin 14. tammikuuta 1769 Kristian ei unohtanut kokemuksiaan. Hän teki tilauksen Voltairen patsaan pystyttämistä varten, ja tämä hyväksyi asian kirjeessään, jossa hän kirjoitti muun muassa: "Olen lopettamassa uraani nyt, kun Teidän Majesteettinne aloittaa loistavan uransa." ^[11] Hän käytti hyväkseen Duras'n herttua Emmanuel Félicité de Durfort'ia (1715-1789), joka oli pariisilaisten teattereiden Comédie-Française'n ja comédie italienne'n johtaja, päästäkseen lyhyellä varoitusajalla näkemään haluamiaan näytelmiä.^[11]

Avioliitto osoitautui onnettomaksi, ja sen solmimisen jälkeen kuningas sortui yhä pahempiin ylilyönteihin, erityisesti seksuaaliseen siveettömyyteen.^[2] Vuonna 1767 hän solmi suhteen kurtisaani "Støvlet-Cathrinen" (Saapas Cathrine) eli Anne Cathrine Benthagenin (1745–1805) kanssa ja he vaelsivat öisin Kööpenhaminan bordelleissa juopotellen.^[9] Lopulta hän joutui henkiseen umpikujaan. Tänä aikana oireina olivat vainoharhaisuus, itsensä silpominen ja hallusinaatiot.^[15]

Kristian VII kärsi mielenterveysongelmista,^[1] kuten paranoiasta, itsetuhoisuudesta, masennuksesta^[16] ja mahdollisesti skitsofreniasta sekä suurista mielialan vaihteluista.^[9] Vuodesta 1772 alkaen maata hallitsivat käytännössä sijaishallitsijat, ensin Johann Struensee,^[16][2] sitten Kristianin äitipuoli leskikuningatar Juliane Marie, jonka aikana kaikki Struenseen uudistukset peruutettiin ja velipuoli perintöprinssi Fredrik (1753–1805)^[2] ja vuodesta 1784 Kristianin poika, tuleva kuningas Fredrik VI, prinssihallitsijan (engl. prince regent)^[17] nimikkeellä. Samanlainen järjestely oli käytössä Isossa-Britanniassa Yrjö IV:n hallitessa sairastuneen isänsä Yrjö III:n sijasta.^[18] Toisten tietojen mukaan Struenseen jälkeen todellista valtaa käytti ministeri Ove Høegh-Guldberg,^[19] mutta vallankaappauksessa vuonna 1784 kruununprinssi Frederik otti hallinnon itselleen.^[9]

Kristian VII kuoli 59-vuotiaana aivoverenvuotoon, 13. maaliskuuta 1808 Rendsburgissa Schleswigissä. Huhuttiin, että aivohalvaus johtui kuninkaan kauhistumisesta hänen nähdessään espanjalaisten apujoukkoja, joita hän piti vihamielisinä. Elämäkerturi Ulrik Lange ei ole osoittanut, että kuolemaan olisi ollut ulkopuolista syytä. Kristian VII haudattiin Roskilden katedraaliin, ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Fredrik VI.^[20]

Vuonna 1769 Kristian VII kutsui unkarilaisen tähtitieteilijä Miksa Hellin (Maximilian Hell) Vardø'hön. Hell tarkkaili Venuksen kulkua ja hänen laskelmansa antoivat tarkimman laskelman Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä siihen mennessä (n. 151 miljoonaa kilometriä). Hellin seuralainen János Sajnovics tutki saamelaisten, Suomen ja Unkarin kansojen eli suomalais-ugrilaisen kieliperheen kielten välistä sukulaisuutta.^[21]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kristian VII Wikimedia Commonsissa