Kuukalenteri on Kuun vaiheisiin perustuva kalenteri. Siinä kuukausi alkaa aina uudenkuun aikoihin. Koska synodisen kuukauden pituus on hieman yli 29 vuorokautta, luetaan tällaisessa kalenterissa kuukauteen vaihdellen 29 tai 30 päivää. Kaksitoista tällaista kuukautta on 354,37 vuorokautta, josta käytetään nimitystä kuuvuosi.

Ainoa laajalti käytössä oleva puhdas kuukalenteri on islamilainen kalenteri, jonka vuodessa on aina 12 kuun vaiheiden mukaan määräytyvää kuukautta ja vuodessa näin ollen 354 tai 355 päivää. Sen kuukaudet eivät ole sidottuja tiettyihin vuodenaikoihin, vaan ne siirtyvät esimerkiksi päivätasauksiin ja päivänseisauksiin nähden joka vuosi 11 päivää aikaisemmiksi ja kiertävät noin 33 vuodessa kaikkien vuodenaikojen ympäri. Islamilaista kalenteria käytetään pääasiassa vain uskonnollisissa yhteyksissä, mutta esimerkiksi Saudi-Arabiassa myös arki- ja liike-elämässä sekä valtionhallinnossa.

Useimmat muut kuukalentereiksi sanotut kalenterit ovat oikeastaan kuu-aurinkokalentereita eli lunisolaarisia kalenterita. Niissäkin kuukausi vaihtuu aina uudenkuun aikoihin, mutta määrävälein lisätään kalenterivuoteen kolmastoista kuukausi, jotta kalenterikuukaudet pysyisivät suunnilleen samana vuodenaikana. Sellaisia ovat esimerkiksi juutalainen ja vanha kiinalainen ajanlasku sekä vanhalla ajalla babylonialainen kalenteri ja antiikin kreikkalainen kalenteri.

Katso myös

muokkaa