Raimo Piirainen

suomalainen poliitikko

Raimo Olavi Piirainen (s. 22. joulukuuta 1952 Kajaani)[1] on suomalainen SDP:n poliitikko ja entinen kansanedustaja. Hän nousi kansanedustajaksi varasijalta, kun Liisa Jaakonsaari valittiin Euroopan parlamenttiin vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa.[2] Piirainen on ollut Kajaanin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1993 ja Kainuun maakuntavaltuuston jäsen vuodesta 2001.[1]

Raimo Piirainen
Henkilötiedot
Syntynyt22. joulukuuta 1952 (ikä 71)
Kajaani
Poliitikko
Puolue SDP
Asema kansanedustaja (2009–2015, 2019–2023)
kaupunginvaltuutettu (1993–)
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Kotipaikka Kajaani
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Piirainen valittiin kansanedustajaksi yhteensä 4 187 äänellä.[3] Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa SDP menetti toisen paikkansa Oulun vaalipiirissä ja Piirainen jäi varasijalle.[4] Hän oli liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä ympäristövaliokunnan jäsen.[1] Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Piirainen palasi eduskuntaan. Marraskuussa 2022 Piirainen ilmoitti että ei ole ehdolla vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.[5]

Piirainen työskenteli veturinkuljettajana vuosina 1978–2007, minkä jälkeen hän jäi eläkkeelle. Hän toimi pääluottamusmiehenä Veturimiesten liitossa vuosina 2001–2003.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Raimo Piirainen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Kuka Raimo? raimopiirainen.fi. Raimopiirainen.fi. Arkistoitu 15.4.2011. Viitattu 5.7.2012.
  3. Eduskuntavaalit 17.4.2011: Valitut ehdokkaat Oulun vaalipiiri Vaalit.fi. 13.5.2011 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 5.7.2012.
  4. Eduskuntavaalit 19.4.2015: Valitut ehdokkaat Oulun vaalipiiri Vaalit.fi. 22.4.2015 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2015.
  5. Raimo Piirainen ei lähde ehdolle vaaleihin – Markku Oikarinen ensikertaa ehdolle Kainuun Sanomat. 25.11.2022. Arkistoitu 4.12.2022. Viitattu 4.12.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.