Caverion
Caverion Oyj | |
---|---|
Yritysmuoto | Julkinen osakeyhtiö |
Osake | OMXH: CAV1V |
Markkina-arvo | 831,8 milj € (31.12.2014)[1] |
Perustettu | 2013 |
Toimitusjohtaja | Fredrik Strand |
Puheenjohtaja | Ari Lehtoranta |
Liikevaihto | 2 406,6 milj. € (2014)[1] |
Liikevoitto | 44,2 milj. € (2014)[1] |
Tilikauden tulos | 27,6 milj. € (2014)[1] |
Henkilöstö | 17 074 (31.12.2014)[1] |
Kotisivu | www.caverion.fi |
Caverion Oyj syntyi YIT Oyj:n osittaisjakautumisessa 30. kesäkuuta 2013 kiinteistöteknisten ja teollisuuden palveluiden irtautuessa YIT-konsernista itsenäiseksi konsernikseen. Caverion suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää kiinteistötekniikkaa sekä teollisuuden palveluita 13 maassa Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Osake on listattu Helsingin pörssissä 1. heinäkuuta 2013 alkaen. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 18 000.
Caverionin ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin YIT:n silloinen toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski.[2] Tammikuussa 2014 Caverion tiedotti ruotsalaisen Fredrik Strandin aloittavan yhtiön uutena toimitusjohtajana 1. huhtikuuta 2014. Strand toimi aiemmin Sodexon toimitusjohtajana vastaten yhtiön Pohjoismaiden liiketoiminnoista.[3]
Historia
Nykyisen YIT Oyj:n ja siten myös Caverionin historian katsotaan alkaneen vuonna 1912, kun ruotsalainen konsultoiva insinööritoimisto Allmänna Ingeniörsbyrån (AIB) perusti silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan alueelle Helsinkiin sivutoimipisteen. Suomalaiset liikemiehet jatkoivat toimintaa muodostamalla vuonna 1920 Ab Allmänna Ingeniörsbyrån – Yleinen Insinööritoimisto Oy:n. Yleinen Insinööritoimisto kasvoi Suomen johtavaksi vesihuoltolaitosten rakentajaksi ja rakensi vesilaitokset useimpiin Suomen kaupunkeihin. 1930-luvun lopulla toiminta laajeni vedenhankintajärjestelmiin metsäteollisuudelle, 1940-luvun lopulla vesijohtoputkien maahantuontiin ja kauppaan sekä 1950-luvun puolivälissä myös muille rakentamisen alueille. 1970-luvulla YIT alkoi tarjota rakennustekniikan ydinosaamisensa lisäksi kiinteistöjen huoltoa ja kunnossapitoa sekä teknistä osaamista. YIT laajensi toimintaa myös teräsrakenteiden ja teollisuuden putkistojen kunnossapitoon.[4]
Keskeisimmät yrityskaupat
1995
Vuonna 1995 YIT laajensi toimintaansa rakentamisesta kiinteistötekniikkaan ostamalla teollisuuden projekteihin ja huoltoon sekä putkitöihin erikoistuneen Huber Oy:n. Huber oli alansa johtava toimija Suomessa, ja sen kautta YIT sai jalansijaa myös Ruotsissa. Yrityskaupan myötä YIT:stä tuli rakentamisen ohella tärkeä kiinteistötekniikan ja teollisuuden palveluyritys.
2001
Vuonna 2001 YIT osti ruotsalaisen talotekniikkaliiketoimintaa harjoittavan Calor Ab:n. Kaupan myötä YIT:stä tuli merkittävä teollisuusputkisto- ja lv-urakoitsija Ruotsissa.
2003
Vuonna 2003 toteutunut ABB:n kiinteistöteknisten palvelujen yritysosto täydensi YIT:n vesi- ja lämpötekniikan osaamista ABB:n sähkö- ja ilmastointitekniikan osaamisella sekä toi mukanaan uutta liiketoimintaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Baltiassa ja Venäjällä. Yrityskauppa kaksinkertaisti YIT:n henkilöstön.
2008
Kiinteistöteknisiä palveluita laajennettiin kuuteen uuteen maahan Keski-Euroopassa - Saksaan, Itävaltaan, Puolaan, Tšekkiin, Unkariin ja Romaniaan - YIT:n ostettua MCE AG-yhtiön kiinteistötekniset palvelut näissä maissa vuonna 2008.
2010
YIT osti saksalaisen kiinteistöteknistä palveluliiketoimintaa harjoittavan caverion GmbH-konsernin. Liiketoiminta Keski-Euroopassa kaksinkertaistui ja YIT nousi Saksan toiseksi suurimmaksi kiinteistöteknisten palvelujen tarjoajaksi liikevaihdolla mitattuna (Lähde: Yhtiön kolmansista julkisista lähteistä koottujen tietojen perusteella tehty johdon arvio).[4]
2013
Caverion syntyi kiinteistöteknisten ja teollisuuden palveluiden irtautuessa YIT-konsernista itsenäiseksi konsernikseen 30.6.2013. Kaupankäynti Caverionin osakkeilla alkoi 1.7.2013 Helsingin pörssissä.[5]
Organisaatio
Caverionin palveluksessa oli 31.12.2012 18 614 henkilöä, joista 82% työskenteli Pohjois-Euroopassa ja 18% Keski-Euroopassa.[6]
Hallinto
Caverionin hallitus 17.6.2013 lähtien [7]
Henrik Ehrnrooth, pj (Pöyry Oyj:n hallituksen puheenjohtaja) [8]
Michael Rosenlew, varapj. (Mikaros AB:n toimitusjohtaja) [8]
Anna Hyvönen (Ramirent Oy:n Suomen ja Baltian johtaja, SVP) [8]
Ari Lehtoranta (KONE Oyj:n Keski- ja Pohjois-Euroopan aluejohtaja, asiakkuusjohtaja. KONE Oyj:n johtokunnan jäsen) [8]
Eva Lindqvist (hallitusammattilainen) [8]
Caverionin johtoryhmä [9]
Fredrik Strand (puheenjohtaja, toimitusjohtaja) [10]
Karl-Walter Schuster (konsernin projektiliiketoiminnan kehittäminen)
Matti Malmberg (konsernin huoltoliiketoiminnan tehokkuuden kehittäminen)
Antti Heinola (CFO)
Sakari Toikkanen (liiketoiminnan kehitysjohtaja)
Merja Eskola (henkilöstöjohtaja) [11]
Päivi Alakuijala (markkinointi- ja viestintäjohtaja)
Jarno Hacklin (toimitusjohtaja, Caverion Suomi Oy, Suomi, Venäjä ja Baltian maat)
Erkki Huusko (toimitusjohtaja, Caverion Industria Oy, Teollisuuden palvelut)
Ulf Kareliusson (toimitusjohtaja, Caverion Sverige AB, Ruotsi)
Peter Rafn (toimitusjohtaja, Caverion A/S, Tanska)
Knut Gaaserud (toimitusjohtaja, Caverion Norge AS, Norja)
Manfred Simmet (toimitusjohtaja, Caverion Österreich GmbH, Itävalta)
Werner Kühn (toimitusjohtaja, Caverion Germany, Saksa, viimeistään 1.2.2015 alkaen ) [12]
Thomas Lundin (toimitusjohtaja, Caverion Sverige AB, Ruotsi viimeistään 15.1.2015 alkaen) [13]
Lähteet
- YIT halkeaa kahtia – uuden pörssiyhtiön nimeksi Caverion Talouselämä. 5.2.2013.
Viitteet
- ↑ a b c d e Tilinpäätös 2014 (PDF) Caverion Oyj. Viitattu 21.2.2015.
- ↑ YIT:n jakautumisessa syntyvien yhtiöiden toimitusjohtajat selvillä 3.5.2013. Rakennuslehti. Viitattu 15.2.2014.
- ↑ Fredrik Strand nimitetään Caverion Oyj:n toimitusjohtajaksi 20.1.2014. OMX Group. Viitattu 15.2.2014.
- ↑ a b Finanssivalvonta (Sivu 23) Rekisteröintiasiakirja. 4.6.2013. Finanssivalvonta.
- ↑ Nasdaq OMX Kaupankäynti Caverion Oyj:n osakkeilla alkaa Helsingin pörssissä tänään. 1.7.2014.
- ↑ Rekisteröintiasiakirja (Sivu 28) 4.6.2013. Finanssivalvonta.
- ↑ YIT OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 17.6.2013. Nasdaq OMX.
- ↑ a b c d e Rekisteröintiasiakirja (Sivu 79-81) 4.6.2013. Finanssivalvonta.
- ↑ Caverion Oyj:n ja YIT Oyj:n johto ja johtoryhmät - YIT:n hallituksen ehdollinen päätös 3.5.2013. Nasdaq OMX.
- ↑ FREDRIK STRAND ALOITTAA CAVERION OYJ:N TOIMITUSJOHTAJANA TÄNÄÄN 1. HUHTIKUUTA 1.4.2014. Nasdaq OMX.
- ↑ Merja Eskola Caverion Oyj:n henkilöstöjohtajaksi 13.9.2013. Nasdaq OMX.
- ↑ Werner Kühn nimitty Caverion-konsernin johtoryhmään 28.7.2014. Nasdaq OMX.
- ↑ Thomas Lundin nimitetty Caverion-konsernin johtoryhmään newsclient.omxgroup.com. 18.7.2014.