Kent (kreivikunta)

hallinnollinen ja muodollinen kreivikunta Englannissa

Kent on hallinnollinen, muodollinen ja historiallinen kreivikunta Kaakkois-Englannissa, Lontoosta kaakkoon.[1] Hallinnolliseen kreivikuntaan kuuluu kaksitoista hallintopiiriä ja sen keskuksena toimii Maidstonen kaupunki; muodolliseen kreivikuntaan luetaan niiden lisäksi itsenäinen Medwayn yhtenäishallintopiiri.[1] Vuoden 2021 väestönlaskennassa muodollisen kreivikunnan alueella oli noin 1 860 000 asukasta.[2]

Kent
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Kentin sijainti Englannissa.
Kentin sijainti Englannissa.

Kartta

Valtio Yhdistynyt kuningaskunta
Maa Englanti
Alue Kaakkois-Englanti
Hallinto
 – hallinnollinen keskus Maidstone
 – suurin kaupunki Maidstone (109 000 as.)
Pinta-ala 3 736 km²
Väkiluku (2021) 1,86 miljoonaa
 – väestötiheys 497 as./km²

Kentin merkittävimpiä kaupunkeja ovat Maidstonen ohella Canterbury, Dover ja Rochester. Canterburyssa on Canterburyn arkkipiispan eli Englannin kirkon (ja samalla koko anglikaanisen kirkon) johtajan istuin. Kaupunki on tullut tutuksi myös Geoffrey Chaucerin klassikkokirjasta Canterburyn tarinoita. Myös Rochesterissä vaikuttaa tärkeä piispanistuin.

Kentiä on usein kutsuttu "Englannin puutarhaksi", sillä kreivikunnassa kasvatetaan paljon humalaa ja siellä viihtyvät kirsikka- ja omenapuut.[3]

Merkittäviä Kentin asukkaita ovat olleet muun muassa kirjailija Charles Dickens ja luonnontieteilijä Charles Darwin.

Alueella sijaitsee myös Kentin yliopisto.

Maantiede

muokkaa
 
Doverin valkoiset kalliot.

Kentin pinta-ala, mukaan lukien Medwayn kaupunkipiiri, on 3 736 neliökilometriä.[2] Suurin leveys lännestä itään on 99 kilometriä ja pituus etelästä pohjoiseen 64 kilometriä.[4][5] Kreivikunnan rajanaapureita ovat East Sussex lounaassa, Surrey lännessä ja Suur-Lontoo luoteessa. Muissa suunnissa sitä ympäröivät vesistöt: Thamesin estuaari pohjoisessa, Pohjanmeri koillisessa, Doverinsalmi idässä ja Englannin kanaali kaakossa.[1]

Kentin läpi kulkee lännestä itään North Downsin kalkkikiviharjanne. Sen eteläpuolella on metsäinen ja kumpuileva Wealdin alue ja pohjoispuolella enimmäkseen marskimaata ja Thamesjoen rantojen alavia maita. Kreivikunnalla on pitkä rantaviiva, joka on vuoroin tasainen, vuoroin kallioinen. Pohjoisrannikolla on joitain saaria, kuten Thamesin alajuoksulla sijaitsevat Isle of Grain ja Isle of Sheppey ja kauempana idässä Isle of Thanet, joka on yhtynyt mantereeseen aikojen saatossa. Merestä kohoaa liitukivikallioita Thanetin kohdalla ja Doverin ja Dealin välillä. Kreivikunnan eteläosissa sijaitsevat kivikkoinen Dungenessin niemimaa ja Romneyn kosteikkoalue, joka on entistä merenpohjaa.[1]

Kent sijaitsee lähempänä Manner-Eurooppaa kuin mikään muu Englannin kreivikunta. Tämän vuoksi sinne kulkeutuu idästä ajoittain mantereista ilmaa, joka tekee säästä kylmän talvella ja kuuman ja kostean kesällä. Säätila voi olla rannikolla yhtä viileä kuin sisämaassa, sillä ilmamassat eivät ehdi juurikaan lämmetä saapuessaan kapeiden merialueiden yli. Kent sijaitsee myös kaukana Pohjois-Atlantin matalapaineiden kulkureiteiltä, minkä vuoksi siellä sataa suhteellisen vähän verrattuna Ison-Britannian länsi- ja pohjoisosiin. Talvella itä- ja koillistuulet voivat kuitenkin tuoda kreivikuntaan lumisateita Pohjanmereltä.[6]

Hallinto

muokkaa
 
Kentin kreivikunnantalo Maidstonessa.

Kentin paikallishallinto on jaettu kolmeen tasoon kaikkialla muualla paitsi Medwayssa, jonka alueella kaupunginvaltuusto vastaa palveluiden tuottamisesta asukkaille.[7][8] Muualla ylintä päätösvaltaa käyttää Maidstonessa kokoontuva kreivikunnanvaltuusto, joka vastaa toiminta-alueellaan suurimmasta osasta asukkaiden lakisääteisistä palveluista, muun muassa opetuksesta, kirjastoista, sosiaalipalveluista ja strategisesta suunnittelusta.[9][10] Sen alaisuudessa toimii kaksitoista hallintopiiriä, jotka hoitavat loput palveluista, esimerkiksi jätekuljetukset, sosiaalisen asuntotuotannon ja rakennusluvat.[8]

 
  1. Sevenoaks
  2. Dartford
  3. Gravesham
  4. Tonbridge ja Malling
  5. Medway
  6. Maidstone
  7. Tunbridge Wells
  8. Swale
  9. Ashford
  10. Canterbury
  11. Folkestone ja Hythe
  12. Thanet
  13. Dover
Kentin aluejako

kk. = kreivikunta; hp. = hallintopiiri; kp. = kaupunkipiiri; yhp. = yhtenäishallintopiiri

1. taso 2. taso Tyyppi Väkiluku (2021) Pinta-ala (km²)
Medway yhp. 280 000 192
Kent
(kk.)
Sevenoaks hp. 121 000 369
Dartford kp. 117 000 73
Gravesham 107 000 99
Tonbridge ja Malling 132 000 240
Maidstone 176 000 393
Tunbridge Wells 115 000 331
Swale 152 000 373
Ashford 133 000 581
Canterbury 157 000 309
Folkestone ja Hythe hp. 110 000 357
Thanet 141 000 103
Dover 116 000 315
 
Kentin kunnat.

Office for National Statisticsin mukaan Kentissä oli joulukuussa 2023 yhteensä 326 kuntaa, joista useimmilla oli oma vaaleilla valittu kunnanvaltuustonsa.[11][12] Kunnilla on paikallishallinnon ylempiin tasoihin nähden varsin vähän päätäntävaltaa: ne osallistuvat neuvoa-antavassa asemassa kaavoitukseen ja päättävät itsenäisesti muun muassa kuntien leikkipaikoista, hautausmaista ja yhteisötiloista.[9] Kreivikuntaan kuuluu myös joitakin alueita (pääasiassa isoja kaupunkeja), joissa ei ole kunnallista itsehallintoa ja kaikki päätökset tehdään hallinnon ylemmillä tasoilla. Tällaisia alueita ovat muun muassa Medway, Maidstone, Ashford, Dartford ja Margate.[13]

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija nimittää kaikkiin muodollisiin kreivikuntiin edustajikseen lordiluutnantin ja suurseriffin.[14][15] Kentin lordiluutnanttina on toiminut huhtikuusta 2020 lähtien Annabel Campbell (lady Colgrain).[16] Lordiluutnantin tehtäviin kuuluu järjestää kuninkaallisten vierailuja kreivikuntaan, myöntää monarkin puolesta tiettyjä kunniamerkkejä, arvonimiä ja palkintoja ja toimia armeijan yhteyshenkilönä. Lordiluutantti jatkaa tehtävässä tavallisesti 75-vuotiaaksi asti, ja hän voi nimittää itselleen varaluutantin ja useita apulaisluutnantteja.[14] Suurseriffi nimitetään yhdeksi vuodeksi kerrallaan, ja hänen päätehtäviään ovat ylioikeuden tuomareiden palveleminen näiden Kentiin suuntautuvilla työmatkoilla ja lordiluutnantin avustaminen kuninkaallisten vierailujen järjestämisessä. Lisäksi hän tukee ja edistää aktiivisesti eri oikeusistuinten, viranomaisten ja vapaaehtoisjärjestöjen toimintaa.[17]

Väestö

muokkaa

Vuonna 2021 Kentin muodollisessa kreivikunnassa oli noin 1 860 000 asukasta ja suurimpia asutuskeskuksia olivat:[2]

Asutuskeskus Hallinnollinen alue Väkiluku (2021) Lähde
Maidstone Maidstone 109 000 [18]
Gillingham Medway 108 000 [19]
Ashford Ashford 82 000 [18]
Chatham Medway 77 000 [19]
Dartford Dartford 69 000 [18]
Rochester Medway 67 000 [19]
Margate Thanet 63 000 [18]
Gravesend Gravesham 58 000 [18]
Canterbury Canterbury 55 000 [18]
Sittingbourne Swale 54 000 [18]
Folkestone Folkestone ja Hythe 52 000 [18]
Royal Tunbridge Wells Tunbridge Wells 51 000 [18]

Tunnukset

muokkaa

Kentin lipussa on punaisella pohjalla valkoinen, pystyyn kavahtanut hevonen, joka on kreivikunnan vanha symboli. Hevonen koristi jo ennen ajanlaskun alkua Kentiä asuttaneiden cantiacien kolikoita ja hautakumpuja. Perimätiedon mukaan Isoon-Britanniaan 400-luvulla tunkeutuneet juuttiveljekset Hengist ja Horsa käyttivät baneeria, jossa oli valkoinen hevonen, ja myös Kentin kuningaskunnassa hevonen oli ilmeisesti virallinen symboli. Hevossymbolia alettiin käyttää 1700-luvulla Kentish Post -sanomalehden nimiössä ja kreivikunnan sotajoukkojen univormuissa, ja se vakiintui laajempaan käyttöön 1800-luvun aikana.[20]

Pyhän Augustinuksen päivä

muokkaa

Kentin kansallispäivää vietetään toukokuun 26. päivä Augustinus Canterburylaisen muistoksi. Augustinus oli roomalainen lähetyssaarnaaja, joka saapui Englantiin vuonna 597 ja toimi Canterburyn ensimmäisenä piispana.[21]

Nimikkokukka

muokkaa

Vuonna 2004 Kentin nimikkokukaksi valittiin humala Plantlife International -järjestön pitämässä yleisöäänestyksessä.[22]

Kuvasto

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Kent Encyclopaedia Britannica. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  2. a b c Brinkhoff, Thomas: United Kingdom: Administrative Division (Counties and Districts) - Population Statistics, Charts and Map City Population. Viitattu 24.5.2022. (englanniksi)
  3. "Kent,sir — everybody knows Kent — apples, cherries, hops and women" Essentially Catering
  4. Swartz, Karl: Great Circle Mapper gcmap.com. Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
  5. Relation: Kent (88071) OpenStreetMap. Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
  6. Southern England: climate (PDF) Met Office. Viitattu 21.3.2023. (englanniksi)
  7. Counties and areas of the lieutenancies in Great Britain Legislation.co.uk. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  8. a b Services your district council provides Kent County Council. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  9. a b England Office for National Statistics. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  10. Our offices Kent County Council. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  11. Parishes (December 2023) Names and Codes in EW Office for National Statistics. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  12. Parish councils Kent County Council. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  13. Election Maps Ordnance Survey. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  14. a b Process for the appointment of Lord-Lieutenants Gov.uk. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  15. What is a High Sheriff? High Sheriffs’ Association of England and Wales. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  16. The Lord-Lieutenant Lord Lieutenant of Kent. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  17. Duties and Responsibilities High Sheriffs’ Association of England and Wales. Viitattu 27.7.2024. (englanniksi)
  18. a b c d e f g h i Brinkhoff, Thomas: Kent (County, South East England, United Kingdom) - Population Statistics, Charts, Map and Location City Population. Viitattu 24.5.2022. (englanniksi)
  19. a b c Brinkhoff, Thomas: Medway (Unitary District, South East England, United Kingdom) - Population Statistics, Charts, Map and Location City Population. Viitattu 24.5.2022. (englanniksi)
  20. Kent Flag British County Flags. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  21. Kent Day British County Flags. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
  22. Kirby, Alex: UK counties choose floral emblems 5.5.2004. BBC News. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)