Kirjallisuus

Kirjallisuus on laaja käsite ja sen täysin tyhjentävä määrittely on hankalaa. Etymologisesti termi viittaa kirjamuotoon ja kirjoitettuun tekstiin, mutta toisaalta kirjallisuudeksi lasketaan joissain yhteyksissä myös sähköisesti julkaistut teokset, sarjakuvat ja suullinen tarinaperinne, eli siis kaikki kirjoitetut tekstit ja puhutut tarinat.

Kirjallisuus jaetaan yleensä kauno- ja tietokirjallisuuteen, jotka erottaa viestinnän tarkoitus. Yksinkertaistaen kaunokirjallisuuden tehtävä on esteettisen kokemuksen tuottaminen, kun taas tietokirjallisuus pyrkii tiedonvälitykseen. Yleisessä kielenkäytössä ja esimerkiksi yliopiston oppiaineena sana kirjallisuus tarkoittaa juuri kaunokirjallisuutta.

Kirjallisuus-sanan käyttäminen eri yhteyksissä on myös arvovalinta. Ilmauksella on vahvoja korkeakulttuurisia konnotaatioita, ja jonkin teoksen tai tekstityypin nimittäminen kirjallisuudeksi ja toisen ei-kirjallisuudeksi on jälkimmäisen vahvaa vähättelyä.

Pääartikkeli: Kirjallisuuden historia

Länsimaisen kirjallisuusperinteen voidaan katsoa perustuvan sumerilaiseen kulttuuriin, jonka parissa kehitettiin nykyään nuolenpääkirjoituksena tunnettu kirjoitustapa noin 3200–3000 eaa. Maailmanhistorian ensimmäinen nimeltä mainittu kirjailija oli Urin temppelin ylipapitar Enheduanna. 2200-luvulla ennen ajanlaskun alkua eläneen Enheduannan tuotannosta on säilynyt kuusi pitkää runoa ja 42 temppelihymniä.^[2] Monet sumerilaisessa kirjallisuudessa esiintyvät teemat ovat keskeisiä länsimaisen kirjallisuuden rakennusaineksia.

Länsimaisen kirjallisuuden kehdoksi määritellään tavallisesti antiikin Kreikka. Antiikin Kreikan kulttuurin on historian kuluessa aika ajoin – myös omana aikanaan – katsottu edustavan inhimillisen sivistyksen huipentumaa. Koska näin ollen ei ole ikään kuin ollut mitään syytä edetä ajassa antiikin Kreikkaa kauemmaksi, on tieto varhemman kirjallisen kulttuurin merkityksestä ainakin länsimaissa ollut harvinaista.^[3]

Toisaalta ajatus länsimaisen kirjallisuuden kehdon sijoittamisesta antiikin Kreikkaan on perusteltavissa sikäli, että tuolloin kehittyi selkeä kirjallisuuden lajijako toisaalta Dionysos-jumalan palvontamenoihin kuuluneen näytelmäkilpailuperinteen myötä tragedioihin ja komedioihin, toisaalta Aristoteleen Runousopissaan esittelemän kolmijaon mukaan draamaan, lyriikkaan ja epiikkaan. Näin ollen erityisesti kirjallisuusteorian ja kirjallisuuden tutkimuksen juurien voi katsoa olevan antiikin Kreikassa. Mainitut lajijaot ovat merkityksellisiä länsimaisessa kirjallisuusperinteessä myös sikäli, että erilaiset kirjallisuuden kaanonit, käsitykset ”hyvästä kirjallisuudesta”, ovat eri aikakausina olleet sidoksissa niihin. Esimerkiksi tragediaa on alun perin pidetty komediaa ylevämpänä taidemuotona.

Antiikin Kreikan merkityksellisyydestä kertoo myös se, että eräät maailmankirjallisuuden vaikutuksellisimmat tekstit, joita myöhemmät kirjailijat ovat eri tavoin uusintaneet, ovat peräisin juuri tältä ajalta. Kuuluisimpia esimerkkejä ovat Platonin dialogit, Homeroksen Ilias ja Odysseia tai Sofokleen tragedia kuningas Oidipuksesta, jonka monet katsovat vaikuttaneen esimerkiksi William Shakespearen näytelmään Hamlet.

Kirjallisuus jaetaan kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Kaunokirjallisuus jaetaan edelleen proosaan, runouteen ja draamaan.

Kaunokirjallisuuden aiheita ja lajityyppejä

Kirjallisuuden vetovoiman syistä ovat akateemisessa maailmassa vähättelevää kohtelua saaneet osakseen ainakin neljä osatekijää, joista kirjallisuudentutkija Rita Felski käyttää nimityksiä tunnistaminen, lumoutuminen, tieto ja sokki. Ne ovat usein keskeisiä seikkoja, kun ihminen, joka ei ole kriitikko tai tutkija, kertoo vaikuttavaksi kokemastaan teoksesta.^[4]

Tunnistaminen tarkoittaa sitä, että ihminen löytää teoksesta itsensä. Hän huomaa kirjailijan käsittelevän tuntemuksia, joita itsekin on kokenut. Tällainen havainto saattaa lohduttaa esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ihmistä. Lumoutumisella Felski kuvaa kokijan tempautumista teoksen kuvitteelliseen maailmaan. Lukija ei ole vain passiivinen vastaanottaja, vaan henkilö, joka yrittää ymmärtää teoksen sisältöä. Lumoutuminen lukemiseen on myös tapa irtautua arjesta. Samoin vaikuttavat muun muassa teatterissa käynti tai elokuvan katsominen.^[4]

Felskin mielestä tiedon saaminen ei ole vain sitä, että historiallisia romaaneja lukemalla saa käsityksen menneen ajan elämästä. Kirjallisuus voi olla myös apukeino oivaltaa uusia merkityksiä elämänpiirissään ja havaita jonkin arkisen esineen erilaisuus, kun on ollut tekemisessä sellaisen kanssa vaikka runossa tai romaanissa. Sokki puolestaan on voimakas järkytys, jonka kirjallisuus voi aiheuttaa halutessaan hätkähdyttää ja kauhistuttaa. Paljon lukenut ja kokenut ihminenkin joutuu toisinaan sellaisen tunteen valtaan, ja se jos mikä saa ihmisen vapautumaan turtuneisuudesta.^[4]

• Kirjailija
• Kirjallisuuskritiikki
• Kustantamo
• Luettelo keskeisistä kirjallisuuden aiheista
• Lukeminen

• Neimala, Kaisa & Papinniemi, Jarmo: Lukukirja. Kirja kirjoista. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21889-0.

• Alanko-Kahiluoto, Outi & Käkelä-Puumala, Tiina (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. 3. tarkistettu painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-003-5.
• Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuusoppi. Aapisesta äänirunoon. Helsinki: Avain, 2016. ISBN 978-952-304-107-3.
• Lehtonen, Mikko: Post scriptum. Kirja medioitumisen aikakaudella. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-087-2.
• Vartiainen, Pekka: Länsimaisen kirjallisuuden historia. Helsinki: BTJ, 2009. ISBN 978-951-692-721-6.

• Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain. Helsinki: Kirjallisuudentutkijain seura, 2004–. ISSN 1795-3790.
• Kirjo. Kirjallisuus- ja kulttuurilehti. Tampere: Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Kirjo ry, 2000–. ISSN 1457-4985.
• Kritiikki. Nuoren voiman kirjakatsaus. Helsinki: Nuoren voiman liitto, 2009–. ISSN 1798-2014. Lehden sivut. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Nuori voima. Helsinki: Nuoren voiman liitto, 1907–. ISSN 0785-677.
• Parnasso. Helsinki: Otavamedia, 1951–. ISSN 0031-2320.
• Särö. Kirjallisuus- ja kulttuurilehti. Porvoo: Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö, 2006–. ISSN 1796-394X. Verkkosivut.

• Kiiltomato. Kirja-arvosteluja.
• Suomalaisen kaunokirjallisuuden suosituimmat teokset (Arkistoitu – Internet Archive).
• Yle Areena: Kirjallisuus-aiheisia ohjelmia (videoita).
• Yle Areena: Elävä arkisto: Kirjailijahaastatteluja ja -esittelyjä (audioita).
• Sadan kirjan lista (Arkistoitu – Internet Archive).
• Wikiaineisto. (kaikki kielet)
• Authors’ Calendar – Kirjailijakalenteri. (englanniksi)