Onni Parviainen

suomalainen jääkärikapteeni
Tämä artikkeli käsittelee jääkärikapteenia. Toinen Onni Parviainen on näyttelijä.

Onni Erkki Parviainen (29. helmikuuta 1896 Joensuu29. toukokuuta 1925 Rauma) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan adjutanttina Valkoisen armeijan jääkärijoukoissa.[1][2]

Perhe ja koulutus

muokkaa

Parviaisen vanhemmat olivat kauppias Basilius Parviainen ja Henriikka Jumppanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Lea Katharina Relanderin kanssa. Hän kävi kaksi luokkaa Joensuun suomalaista lyseota. Hän suoritti hyökkäysvaunukurssin Hämeenlinnassa vuonna 1922.[1][2]

Jääkärikausi

muokkaa
 
Jääkäripataljoona 27:n 2. komppania kuvattuna Libaussa vuonna 1917

Parviainen työskenteli sähköasentajana Helsingissä ja Pietarissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 5. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti vuosina 1917–1918 järjestetyn sotakoulun Libaussa.[1][2]

Suomen sisällissota

muokkaa

Parviainen astui Suomen armeijan palvelukseen luutnantiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan adjutantiksi 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2][3]

Sisällissodan jälkeinen aika

muokkaa

Parviainen toimi sisällissodan jälkeen Kaartin jääkäripataljoonan adjutanttina, josta hänet komennettiin 23. heinäkuuta 1918 alkaen toimistoupseeriksi Yleisesikunnan järjestelyosastolle. Yleisesikunnasta hänet siirrettiin 11. marraskuuta 1918 alkaen Vuoristoprikaatin polkupyöräkomppanian päälliköksi. Seuraavaksi hänet siirrettiin 29. marraskuuta 1918 alkaen 2. Divisioonan esikuntaan yleisesikuntaupseeriksi ja 22. syyskuuta 1920 alkaen Karjalan kaartin rykmentin 8. komppanian päälliköksi. Armeijasta Parviainen erosi 21. maaliskuuta 1923 ja työskenteli sen jälkeen vuonna 1925 lyhyen ajan Rauman suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Hänet on haudattu Raumalle.[1][2]

Lähteet

muokkaa
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Venäläissurmat Suomessa 1914-22. Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22 (Arkistoitu – Internet Archive). Toim. Lars Westerlund. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 3/2004.

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Lars Westerlund: Aamupäivän 29.4.1918 teloitukset Viipurin linnan pihalla s.108 (pdf) (Teloitus toimitettiin Niemelän mukaan IX:n jääkäripataljoonan adjutantti jääkäriluutnantti Erkki Parviaisen määräyksestä, joka joutui myös ”nuhtelemaan sotamiehiä siitä, etteivät olleet ampuneet yhteislaukauksella”. Henkilökohtaisesti Parviainen oli ”ampunut browningillaan otsaan niitä, jotka eivät olleet heti kuolleet”) VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22. VALTIONEUVOSTON KANSLIAN JULKAISUSARJA. Arkistoitu 24.2.2014. Viitattu 23.10.2009.