Violeta Parra

chileläinen laulaja-lauluntekijä

Violeta del Carmen Parra Sandoval (4. lokakuuta 19175. helmikuuta 1967) oli chileläinen laulaja-lauluntekijä,[1] sekä edelleen eräs Latinalaisen Amerikan kansainvälisesti arvostetuimmista kommunistisista artisteista. Parra keräsi talteen chileläistä kansanmusiikkia ja loi pohjan Chilessä ennen vuoden 1973 sotilasvallankaappausta vaikuttaneelle laululiikkeelle, jota kutsutaan alkukielellä nimellä Nueva Canción Chilena.

Violeta Parra
Henkilötiedot
Syntynyt4. lokakuuta 1917
San Fabián tai San Carlos, Chile
Kuollut5. helmikuuta 1967 (49 vuotta)
Santiago de Chile, Chile
Ammatti laulaja, lauluntekijä, runoilija, kuvataiteilija
Muusikko
Laulukielet espanja
Tyylilajit Folk, Protestilaulu
Soittimet kitara, charango, cuatro, harppu, harmonikka ja lyömäsoitinView and modify data on Wikidata
Levy-yhtiöt EMIView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Yhteiskunnallisesti aktiivisen ja taiteellisesti tuotteliaan Violeta Parran tunnetuin laulu on Gracias a la vida ("Elämälle kiitos", 1966), jonka ovat sittemmin tulkinneet muiden muassa Mercedes Sosa ja Joan Baez. Masennusjaksoista kärsinyt Parra päätyi itsemurhaan 49-vuotiaana. Hänen lähisukuunsa kuuluu monia maineikkaita kulttuuripersoonia, kuten veli, runoilija Nicanor Parra. Violeta Parran työtä Chilen kansanmusiikin ja laululiikkeen parissa jatkoivat hänen poikansa Ángel Parra ja tyttärensä Isabel Parra.

Parran lauluista on tehty myös suomenkielisiä levytyksiä. Vuonna 1979 Arja Saijonmaa levytti yhdessä chileläisen Inti-Illimanin kanssa albumillisen Parran tuotantoa nimellä Miten voi kyllin kiittää. Kappaleiden suomennoksista vastasi runoilija Pentti Saaritsa. Yksittäisistä Parran tuotannon suomalaisversioista tunnetuin lienee Liisa Tavin levyttämä Elämälle kiitos.

Tausta

muokkaa

Violeta Parra kasvoi monilapsisessa perheessä, jonka isä toimi musiikinopettajana. Tarkasta syntymäpaikasta käydään kädenvääntöä keskisessä Chilessä sijaitsevan San Carlosin ja läheisen San Fabián de Alicon välillä. Parran sisarussarjan lapsuus kului osin maaseudulla, osin pääkaupunki Santiagossa. Kaikki harrastivat monipuolisesti musiikkia, kirjoittamista, kansanperinnettä ja taiteita.

Musiikki

muokkaa

Violeta aloitti kitaran soittamisen 9-vuotiaana, ja vain kolme vuotta myöhemmin hän sävelsi ensimmäiset kappaleensa. Isän kuoleman jälkeen 1931 tuleva muusikko asettui pysyvästi pääkaupunkiin, jossa veli Nicanor tuolloin opiskeli. Laulaminen vei pian voiton koulunkäynnistä, esiintymistilaisuuksia alkoi tarjoutua ja Hilda-sisaren kanssa muodostettu duo Las hermanas Parra syntyi.

Luis Cerecedan kanssa 1930-luvun lopulla solmitun avioliiton myötä heräsi myös paljon myöhempään uraan ja tuotantoon vaikuttanut poliittinen kiinnostus.[2] Liitto päättyi lopulta eroon, samoihin aikoihin käynnistyivät sisarduon ensimmäiset, suosittuja chileläisiä kansanlauluja sisältäneet levytykset.

Vahva side paikalliseen musiikkiperinteeseen sai kansainvälisen arvostuksen kasvaessa rinnalleen matkustamisen. Erityisen merkittäväksi muodostui oleskelu Pariisissa. Seurannut jakso lauluntekijän elämässä oli levoton, mutta tuottelias. Mukaan mahtui muun muassa muutto Buenos Airesiin ja La Pampan maakuntaan lukeutuvaan pikkukaupunki General Picoon, vierailu Helsingissä 1962 järjestyillä Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleilla sekä uusi rakkaus sveitsiläiseen antropologiin Gilbert Favreen.

Kappaleista ikonisin, "Gracias a la vida", kirjaimellisesti "kiitos elämälle" julkaistiin osana kokoelmaa Las últimas composiciones (1966). Se jäi myös Violeta Parran viimeiseksi albumiksi ennen helmikuussa 1967 tapahtunutta kuolemaa.

Muu taiteellinen perintö

muokkaa

Musiikillisen tuotannon ohella Violeta Parra kokeili siipiään maalauksessa ja kuvanveistossa, osallistuen lukuisiin näyttelyihin.

Studiolevyt

muokkaa

Kuoleman jälkeen julkaistut levyt

muokkaa
  • Violeta Parra y sus canciones reencontradas en París (1971)
  • Canciones de Violeta Parra (1971)
  • Le Chili de Violeta Parra (1974)
  • Un río de sangre (1975)
  • Presente / Ausente (1975)
  • Décimas (1976)
  • Chants & rythmes du Chili (1991)
  • El hombre con su razón (1992)
  • Décimas y Centésimas (1993)
  • El folklore y la pasión (1994)
  • Haciendo Historia: La jardinera y su canto (1997)
  • Violeta Parra: Antología (1998)
  • Canciones reencontradas en París (1999)
  • Composiciones para guitarra (1999)
  • Violeta Parra – En Ginebra, En Vivo, 1965 (1999)
  • Violeta Parra: Cantos Campesinos (1999)

Parran kuoleman jälkeen hänen kunniakseen tehtyä taidetta

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Violeta Parra Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.1.2017.
  2. The World Of Violeta Parra Cascada. Viitattu 23.1.2017.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.