Ed Miliband

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ed Miliband vuonna 2024.

Edward Samuel ”Ed” Miliband (s. 24. joulukuuta 1969 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen työväenpuoluetta edustava poliitikko ja puolueen entinen puheenjohtaja, jona hän toimi syyskuusta 2010 syyskuuhun 2015. Hän seurasi tehtävässä Gordon Brownia. Milibandin jälkeen työväenpuolueen puheenjohtajaksi valittiin Jeremy Corbyn.

Miliband voitti puheenjohtajavaalissa keskustalaisemman isoveljensä Davidin niukasti ammattiliittojen tuen ansiosta.[1] Hän teki heti irtioton Tony Blairista julistamalla ”New Labourin” kuuluvan menneisyyteen ja tuomitsemalla yliopistojen lukukausimaksut.[1]

Miliband on toiminut Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneen jäsenenä vuodesta 2005 Doncaster Northin vaalipiiristä, ja oli vuosina 2008–2010 Gordon Brownin hallituksen energia- ja ilmastonmuutosministeri. Ennen siirtymistään 3. lokakuuta 2008 toimintansa aloittaneen energia- ja ilmastonmuutosministeriön johtoon hän toimi vuodesta 2007 kabinettiministerinä Brownin hallituksessa ja Lancasterin herttuakunnan kanslerina.[2]

Miliband valittiin puolueensa puheenjohtajaksi 25. syyskuuta 2010. Hän voitti puheenjohtajavaalin viimeisellä kierroksella veljensä prosentein 50,65–49,35.[2]

Milibandin vanhemmat ovat holokaustia paenneita puolanjuutalaisia. Äiti oli kotoisin Puolasta, ja isäkin – marxismin teoreetikko Ralph Miliband – oli puolanjuutalaista syntyperää, mutta syntynyt Belgiassa. Edward Milibandin veli David Miliband on Britannian entinen ulkoministeri.[3][4]

  1. a b Pelkkä nuoruus ei riitä Labour-johtajan valtiksi (Arkistoitu – Internet Archive), HS.fi 28.9.2010
  2. a b Sawer, Patrick: Ed Miliband wins Labour leadership race telegraph.co.uk. 25.9.2010. Viitattu 25.9.2010. (englanniksi)
  3. Mendick, Robert & Day, Matthew: The miraculous escape of Marion Miliband telegraph.co.uk. 16.5.2010. Viitattu 25.9.2010. (englanniksi)
  4. Wheeler, Brian: The Ed Miliband story bbc.co.uk. 25.9.2010. Viitattu 25.9.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]