Ferdinand VI

Ferdinand VI
Espanjan kuningas
Espanjan kuningas
Valtakausi	9. heinäkuuta 1746 – 10. elokuuta 1759
Edeltäjä	Filip V
Seuraaja	Kaarle III
Syntynyt	23. syyskuuta 1713 Madrid, Espanja
Kuollut	10. elokuuta 1759 (45 vuotta) Villaviciosa de Odón, Espanja
Hautapaikka	Real Monasterio de la Visitación de Madrid
Puoliso	Bárbara de Braganza
Koko nimi	Fernando de Borbón y Saboya
Suku	Bourbon
Isä	Filip V
Äiti	Maria Luisa
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Ferdinand VI (esp. Fernando, el Prudente (Oppinut), el Justo (Oikeudenmukainen); 23. syyskuuta 1713, Real Alcázar de Madrid, Madrid – 10. elokuuta 1759, Villaviciosa de Odón, Espanjan kuningaskunta) oli Espanjan kuningas vuosina 1746–1759. Hän oli Espanjan kolmas Borbón-sukuinen hallitsija.^[1][2]

Ferdinandin vanhemmat olivat Filip V:n ja tämän ensimmäinen puoliso Savoijin prinsessa Maria Luisa Gabriella (1688–1714). Hän oli nuorin ja toinen eloon jäänyt neljästä lapsesta. Vanhempi veli Luis Felipe Fernando José de Borbón y Saboya (1707–1724) oli Espanjan kuningas Ludvig I vain seitsemän kuukauden ajan. Ferdinand oli viimeinen neljästä pojasta ja eli surullisen ja yksinäisen lapsuuden.^[1]

Kun Ferdinand oli vain viiden kuukauden ikäinen, hänen äitinsä kuoli tuberkuloosiin, ja seitsemän kuukautta myöhemmin isä meni uudelleen naimisiin kunnianhimoisen ja dominoivan Elisabet Farnesen kanssa, joka piti Ferdinandia ja hänen veljeään esteenä omille lapsilleen. Hänen isänsä luulotauti aiheutti sen että toinen aviovaimo oli palatsin todellinen hallitsija.^[1]

Fernando kasvatettiin kuten velipuolensa Carlos. Lapsella oli yleensä Pohjois-Espanjasta kotoisin oleva imettäjä ja heistä huolehti suuri joukko naishenkilökuntaa, ilman kuningattaren ja vielä vähemmän kuninkaan läsnäoloa tai puuttumista.^[3]

Noin 8-vuotiaana prinssiä hoitavasta henkilökunnasta muodostettiin oma talous ja opetushenkilökuntaa laajennettiin, joka koostui mieopettajista ja opinto-ohjaajista, eri taiteiden opettajista, papista jne. Pojat jatkoivat leikkejään ja ritaritaitojen harjoituksia. Heille opetettiin myös miekkailua, tanssia ja musiikkia. Perheen intohimo oli metsästys, johon Fernando viittaa koulutehtävänä olleessa kirjeessä kolme vuotta nuoremmalle velipuolelleen Carlosille, joka näyttää jo lapsena erottuvan muista metsästyksen jalossa taiteessa: "Mon chere frère", Fernando kirjoittaa ranskaksi isoilla kirjaimilla, "Vostre belle chasse m'a tant fait de plaisir que si j'y avois eu moi mesme la plus grande part." [Rakas veljeni, hieno metsästyksenne antoi minulle niin paljon iloa, kuin olisin itse ollut siinä suurimmassa osassa.]^[3]

Muuten kasvatusta hallitsivat tiukat säännöt ja ankaruus. Pojat eivät syöneet vanhempiensa kanssa eivätkä asuneet samassa huoneistossa. He olivat lapsesta lähtien tottuneet näkemään heidät saavuttamattomina hallitsijoita, jotka ovat melkein lähellä jumaluutta.^[3]

Ensimmäiset erot veljesten kohtelussa näkyivät kun 11-vuotias Fernando julistettiin Asturian ruhtinaaksi veljensä Ludvig I:n kuoleman jälkeen. Prinssi vannoi valan San Jerónimossa Cortesin edessä 25. marraskuuta 1724 ja Béjarin herttua tuli hänen taloutensa päälliköksi, johon kuului myös hänen entinen opettajansa Salazarin kreivi, uusi rippi-isä isä Bermúdez sekä muita korkeita hoviherroja.^[3]

Ferdinandista tuli 10-vuotiaana Asturian ruhtinas eli Espanjan kruununprinssi sen jälkeen, kun vanhempi veli Ludvig I kuoli isorokkoon 17-vuotiaana isänsä kruunusta luopumisen jälkeen. Toisen vaimonsa Elisabet Farnesen vaatimuksesta Filip V palasi valtaistuimelle. Kuninkaan mielentila oli heikentynyt ja kuningatar Elisabet käytännössä hallitsi valtakuntaa.^[1]

Ferdinand oli luonteeltaan melankolinen, ujo ja epäluuloinen omiin kykyihinsä nähden. Kun hän sai kiitosta ampumisestaan, hän vastasi: ”Olisi vaikeaa, jos minulla ei olisi mitään, mitä voisin tehdä.” Ammunta ja musiikki olivat hänen ainoita nautintojaan, ja hän oli kuuluisan kastraattilaulaja Farinellin antelias suojelija, jonka laulu rauhoitti hänen melankoliaansa.^[1]

Prinssien puolison valinnasta keskusteltiin aina kansainvälisellä näyttämöllä. 12-vuotiaan kruununprinssi Ferdinandin avioliitosta oli tulossa poliittinen osa Wienin vuoden 1725 rauhan edistämistä, jonka vuoksi Espanja joutui jälleen käymään aina vaikeita neuvotteluja Portugalin kanssa. Ajateltiin, että paras ratkaisu oli "liitto, joka vahvistaa ja voimistaa sitä edelleen avioliittojen kautta", ja sopimus saatiin välittömästi aikaan. Tässä tapauksessa kihlaus oli kaksinkertainen, koska Fernandon ja Bárbara de Bragançan lisäksi myös Espanjan infanta Mariana Victoria (1718–1781) ja Brasilian prinssi Josef kihlautuivat samalla kertaa. Kuten oli odotettavissa, Espanjan Lissabonin suurlähetteliäs raportoi valitun morsiamen "hyvän luonteen, asenteen ja tavat", mutta hän ei voinut salata totuutta, jonka hän tiivisti seuraavasti: "Isorokko on kohdellut häntä erittäin huonosti ja niin paljon, että he väittävät hänen isänsä sanoneen, että tämä oli pahoillaan vain siitä että näin ruma olento lähtisi valtakunnasta." Kihlaus julkaistiin pikaisesti lokakuussa 1725.^[3]

Infanta Bárbara de Bragança ja infanta Mariana Vitória vaihdettiin juhlallisesti 19. tammikuuta 1729 Espanjan ja Portugalin rajalla Caya-joella.^[4]

Ferdinand avioitui 20. tammikuuta 1729 Portugalin infantan, prinsessa Bárbara de Bragançan (Maria Madalena Bárbara Xavier Leonor Teresa Antónia Josefa) (1711–1758) kanssa. Hänen vanhempansa olivat kuningas Juhana V ja Itävallan arkkiherttuatar, keisari Leopold I:n tytär Maria Anna (1683–1754). Sulhanen oli 16-vuotias ja 18-vuotias morsian oli kielitaitoinen, hän puhui portugalin lisäksi espanjaa, ranskaa, italiaa, latinaa ja saksaa ^[4]sekä oli hyvinkoulutettu.^[1]

Barbara oli hyvin arkipäiväinen ulkonäöltään mikä aiheutti nuorelle sulhaselle silminnähtävän järkytyksen ensimmäisessä tapaamisessa. Ajan mittaan puolisot kiintyivät toisiinsa syvästi ja heitä yhdisti erityisesti aito kiinnostus musiikkiin. Barbara oli ollut Domenico Scarlattin oppilas 9-10 -vuotiaasta asti ja oli taitava cembalon soittaja.^[5] Heillä ei ollut jälkeläisiä. Kuningatar Barbara synnytti vuonna 1733 kuolleena syntyneen pojan.^[6]

Ferdinand nousi Espanjan valtaistuimelle Itävallan perimyssodan ollessa käynnissä, joka loppui Aachenin rauhansopimukseen vuonna 1748. Espanja ei sodasta hyötynyt. Ferdinand harjoitti ulkopolitiikassaan neutraalia ja puolueettomuuteen pyrkivää linjaa ja pyrki sisäisiin uudistuksiin. Ferdinandin hallituskauden alun tehtäviä oli leskikuningatar Elisabet Farnesen sekä hänen italialaisensa hovipiirinsä vallan vähentäminen. Kuninkaan oikeana kätenä toimi aluksi Ensenadan markiisi Zenón de Somodevilla, valistuksen kannattaja. Ferdinandin aikakauden uudistusten takia kuningasta on kutsuttu Ferdinand Oppineeksi (esp. Fernando el Prudente).^[2]

Talous-, merenkäynti- ja siirtomaa-asioista vastannut Ensenadan markiisi pyrki lukuisiin uudistuksiin valistusajan hengessä. Ulkopolitiikassa Espanja pyrki solmimaan liittosuhteet Isoon-Britanniaan ja Ranskaan. Näin ollen Espanja myös luopui Gibraltaria koskevista vaatimuksistaan. Espanja myös modernisoi maatalouttaan ja verotustaan Ensenadan markiisin johdolla. Perinteistä verojärjestelmää yksinkertaistettiin, mutta aateliston vastustus kaatoi tämän projektin.^[2]

Vuonna 1752 perustettiin Giro Reál pankki toimimaan ulkomaisen rahaliikenteen keskuksena. Siirtomaakaupasta purettiin vanhat rajoitukset. Aikaisemmin Amerikan-kaupan monopoli oli annettu hyvin rajallisille kastilialaisille piireille, kun nyt kauppa avautui kaikille luvan saaneille kauppalaivoille.

Itävallan perimyssodan aikana Espanjan sotilaallinen mahti kasvoi. Ensenadan markiisi pyrki vahvistamaan Espanjan laivastoa, koska hän piti laivaston asemaa keskeisenä. Tätä varten parannettiin Cádizin, Ferrolin, Cartagenan ja Havannan satamia. Muut valtiot, kuten Iso-Britannia, kokivat kuitenkin uhaksi Espanjan modernisoitumisen ja vahvistumisen Ensenadan markiisin toimien seurauksena.

Uudistukset ulottuivat myös kulttuurin saralle. La Reál Academía de Bellas Artes de San Fernando perustettiin vuonna 1752. Ferdinand VI tunnettiin suurena taiteen ja oopperan ystävänä ja jakoi kiinnostuksen musiikkiin puolisonsa kanssa. Säveltäjä Domenico Scarlatti seurasi oppilastaan, infanta Barbaraa Portugalista Madridiin ja sävelsi suurimman osan 555 sonaatistaan Espanjan hallitsijan tukemana.^[2]

Etelä-Amerikassa Espanja ajautui konfliktiin Portugalin kanssa nykyisen Uruguayn alueella sijainneen Colonia de Sacramenton omistuksesta. Portugali oli pitänyt siirtokunnan omistuksen itsellään tavoitellessaan vapaata merenkulkuväylää Río de la Platalle. Sacramenton kautta kuitenkin britit harjoittivat salakuljetusta alueella. Vuonna 1750 Espanja ja Portugali pääsivät sopimukseen alueiden vaihtamisesta. Espanja sai Sacramenton ja Portugali alueita Amazonasista sekä etelämpää alueelta, jossa oli jesuiittojen ylläpitämiä guaranien suojelualueita. Espanjalaisten piti karkottaa jesuiitat, mikä johti 11 vuotta kestäneeseen guaranien kapinaan.

Espanjan hovissa suhtautuminen jesuiittoihin muodostui jakavaksi tekijäksi. Ensenadan markiisi asettui tukemaan jesuiittoja, mikä johti hänen riitautumiseensa muun muassa portugalilaissyntyisen kuningattaren kanssa, erottamiseen ja asettamiseen sisäiseen karkotukseen vuonna 1754 ensin Granadaan ja sitten Puerto de Santa Marían satamakaupunkiin Andalusiassa.

Kuningatar Barbara kärsi vaikeasta astmasta suurimman osan elämästään ja myöhempinä vuosinaan hänestä tuli ylipainoinen.^[6] Hän kuoli Aranjuezin kuninkaallisessa palatsissa Madridin laitamilla 27. elokuuta 1758. Puolisonsa kuoleman seurauksena Ferdinand VI menetti mielenterveytensä.^[2]

Viimeisenä hallitusvuotenaan Ferdinand VI menetti nopeasti henkistä kapasiteettiaan ja hänet pidettiin Villaviciosa de Odónin linnassa kuolemaansa asti. Ajanjakso elokuun 1758 ja elokuun 1759 välillä tunnetaan Espanjan historiografiassa nimellä ”vuosi ilman kuningasta”, koska kuninkaallinen henkilö ei ollut hallitsijana. Taudin syistä keskustellaan edelleen. Jotkut historioisijat ovat ehdottaneet että kuningas kärsi masennusjaksosta. Aviovaimo Barbaran kuolema, joka oli omistautunut miehelleen ja joka pidättyi huolellisesti pois poliittisista juonitteluista, särki hänen sydämensä. Vaimonsa kuolinpäivän elokuussa 1758 ja oman kuolinpäivänsä 10. elokuuta 1759 välisenä aikana Ferdinand VI vaipui uupumustilaan, jonka aikana hän ei enää pukeutunut, vaan vaelsi parta ajamattomana, peseytymättömänä yöpukusillaan puistossaan.^[1] Hänen isänsä Filip V kärsi samankaltaisista oireista viimeisinä vuosinaan.^[7][8][9]

Toinen mielipide on, että Ferdinand VI kärsi nopeasti etenevästä kliinisestä oireyhtymästä, jossa vallitsevat käyttäytymishäiriöt, joihin liittyi apatia ja impulsiivisuus, arvostelukyvyn menetys ja oikean otsalohkon semiologian epileptiset kohtaukset. Tämä semiologia viittaa vahvasti aivojen oikeanpuoleisen otsalohkon oireyhtymään.^[10]

Hänet on haudattu omasta toivomuksestaan perustamansa Real Monasterio de la Visitación de Madrid luostariin Madridiin yhdessä puolisonsa kanssa.^[11]

• Ferdinand VI Joan's Mad Monarchs seriesissa (englanniksi)

Edeltäjä: Filip V

Espanjan kuningas 1746–1759

Seuraaja: Kaarle III

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Espanja 2 Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Belgia Yhdysvallat Ruotsi Tšekki Alankomaat Taiteenala ULAN Henkilöt Deutsche Biographie Muut Europeana IdRef Te Papa (New Zealand)

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.