Arvo Valton
Arvo Valton, oik. Vallikivi (14. joulukuuta 1935 Märjamaa, Viro – 26. heinäkuuta 2024[1]) oli virolainen kirjailija, kääntäjä, poliitikko ja kulttuurivaikuttaja.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arvo Valton syntyi 1935 Viron Märjamaalla pienyrittäjän perheeseen, joka vuonna 1949 kyyditettiin Siperiaan. Käytyään koulunsa loppuun Kauko-Idän Susumanissa hän onnistui vuonna 1954 palaamaan Viroon ja aloittamaan opinnot Tallinnan polyteknisessä korkeakoulussa, mistä hän valmistui kaivosinsinööriksi vuonna 1959. Tämän jälkeen hän suoritti työn ohella etäopiskeluna elokuvadramaturgian opinnot Moskovan elokuvakorkeakoulussa. Lopputyön pohjalta syntyi käsikirjoitus elokuvaan Viimne reliikvia – Taistojen mies.[2]
Vuosina 1975–1988 Valton työskenteli toimittajana Tallinnfilmissä.[2] Vuonna 1980 hän oli mukana virolaisen älymystön niin sanotussa Neljänkymmenen kirjeessä ja vuonna 1987 käynnistämässä julkista keskustelua koillis-Viron fosforiittikaivoksista.[3] Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen hän toimi jonkin aikaa politiikassa ja istui vuosina 1992–1995 Riigikogussa Isamaa-puolueen edustajana.[2]
Kirjailijanuransa ohella Valton toimi aktiivisesti suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuriyhteistyön edistäjänä. Hän vironsi suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuutta ja johti vuosina 1996–2010 Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liittoa (AFUL). Vuonna 2015 hän perusti Suomalais-ugrilaisen kirjallisuussäätiön, joka tukee suomalais-ugrilaisten vähemmistökirjailijoiden työtä. Vuonna 2022 Valton sai näistä ansioistaan Viron Sukukansaohjelman (Hõimurahvaste programm) kirjallisuuspalkinnon.[4]
Kirjallisuus- ja kulttuuritoiminnastaan Valton sai useita tunnustuksia, viimeksi vielä helmikuussa 2024 Viron kulttuuriministeriön myöntämän elämäntyöpalkinnon.[5]
Kirjallinen toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valton aloitti uransa novelleilla, joita hän on kaikkiaan kirjoittanut puolisentuhatta.[6] Häneltä ilmestyi novellikokoelmia, aforismi- ja lastukokoelmia sekä nuortenkirjoja.[7] Novelleissaan hän noudattaa unen ja alitajunnan logiikkaa ja valottaa arkisia tapahtumia surrealistisesti.[8] Ensimmäinen romaani, Tšingis-kaanin elämästä kertova Tee lõpmatuse teise otsa (’Matka äärettömyyden toiseen päähän’), ilmestyi vuonna 1978.[9] Romaani Masendus ja lootus (’Masennus ja toivo’, v. 1989) oli ensimmäisiä Virossa ilmestyneitä kaunokirjallisia teoksia, jossa käsiteltiin virolaisten joukkokyydityksiä Siperiaan.[6] Valtonin laaja tuotanto on ilmestynyt myös sarjana Kogutud teosed (’Kootut teokset’), jota alun perin suunniteltiin 24-osaiseksi, mutta josta helmikuussa 2024 oli ilmestynyt jo 30 osaa.[6]
Suomalais-ugrilaisista kielistä tehtyjä käännöksiä ilmestyi Valtonin kynästä vuosina 1976–2019 kaikkiaan 69 nimikettä. Sukukansojen kirjallisuuksia ja kulttuureja hän käsitteli myös viime vuosien teoksissaan Vaateid soome-ugri rahvaste kirjandusele (’Katsauksia suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuuteen’, v. 2018) ja Soome-ugri minu elus (’Suomalais-ugrilaisuus elämässäni’, v. 2022).[6]
Suomennetut teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pieni unikirja (Läbi unemaastike), suom. Maire Uusitalo. WSOY, 1978 Sarja: Neuvostokirjallisuutta ISBN 951-0-08824-2 sisältää novellit:
|
|
|
- Novellit antologiassa
Suomenlahden takaa: Viron uutta proosaa. Toim. Eva Hyvärinen ja Endel Mallene, suom. Eva Hyvärinen, Aino Kaasinen & Kirsti Paukkunen. WSOY 1968
- Karuselli
- Sillit
- Silmukka
- Vihreäreppuinen mies
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suri kirjanik Arvo Valton ERR. 27.7.2024. Viitattu 27.7.2024. (viroksi)
- ↑ a b c Teder, Tarmo: VASTAB ARVO VALTON Teater, Muusika, Kino. Oktoober 2001. (arkistoitu kopio). 19.9.2008. Arkistoitu 19.9.2008. Viitattu 27.7.2024.
- ↑ Arvo Valton. Vikipeedia, 27.7.2024. Artikkelin verkkoversio. et
- ↑ Hõimurahvaste programmi 2022. aasta kirjandusauhinna pälvis Arvo Valton EKI.ee - Eesti Keele Instituut. Viitattu 27.7.2024. (viroksi)
- ↑ Nestor, Neit-Eerik: Elutööpreemia laureaat Arvo Valton: see on eluaegse rabelemise tulemus ERR. 8.2.2024. Viitattu 27.7.2024. (viroksi)
- ↑ a b c d OKIA: Arvo Valton. Märkmeid ja märksõnu Sirp. Viitattu 27.7.2024. (viroksi)
- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Valton, Arvo”, Otavan kirjallisuustieto, s. 823. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
- ↑ Facta 2001, WSOY 1985, 17. osa, palsta 678
- ↑ Suri kirjanik Arvo Valton, algas tee lõpmatuse teise otsa Kultuur. 27.7.2024. Viitattu 27.7.2024. (viroksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nirk, Endel: ”Arvo Valton ”, Viron kirjallisuus, s. 280–282. Suomentanut Eva Lille. SKS, 1986. ISBN 951-717-443-8.
| ||||||||||||||||||||||
