Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut, virallisesti Pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut järjestetään ratkaistaessa maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmanmestaruudet. Nykyisin kilpailut käydään kahden vuoden välein. Ensimmäiset talviolympialaisista erilliset MM-hiihdot olivat Janské Lázněssa 1925[1]. Vuosina 1924–1980 talviolympialaisten pohjoismaisten hiihtolajien kilpailuilla oli myös MM-arvo, eikä siten erillisiä MM-kilpailuja järjestetty olympiatalvina.[1] Ennen toista maailmansotaa kilpailut järjestettiin joka vuosi (1924–1939). [1] Sodan jälkeen kilpailuja järjestettiin vain parillisina vuosina 1948–1984 siten, että olympialaiset ja MM-kilpailut vuorottelivat keskenään. Täten erillisiä MM-kilpailuja oli vain joka neljäs vuosi. Kun MM-kilpailuja alettiin pitää parittomina vuosina 1985 alkaen, siirryttiin nykyiseen järjestelmään, jossa neljän vuoden arvokisajakso (olympiadi) kulkee syklissä:[1] MM-kilpailut, välivuosi, MM-kilpailut, olympialaiset.

Viestihiihto tuli ohjelmaan vuonna 1933 ja naiset pääsivät mukaan vuonna 1954. Kilpailujen lajivalikoima pysyi konservatiivisena vuoteen 1987 asti, jolloin perinteinen ja vapaa hiihtotapa jakautuivat. Sprinttihiihto tuli MM-ohjelmaan vuonna 2001.[1]

Vuosien 1925–1927 kilpailuja kutsuttiin kongressikisoiksi, ja vuosien 1928–1935 kilpailuja FIS-kisoiksi. Näille kisoille annettiin takautuvasti MM-arvo vuonna 1965.[1]

Suomessa hiihdon MM-kilpailut on järjestetty seitsemän kertaa Lahdessa: 1926, 1938, 1958, 1978, 1989, 2001 ja 2017.[1] Vuonna 2029 kisat järjestetään kahdeksannen kerran Lahdessa.[2] Lisäksi Suomi järjesti Rovaniemellä vuonna 1984 yhdistetyn joukkue-MM-kilpailun, sillä kyseinen kilpailu ei kuulunut vuoden 1984 olympialaisten ohjelmaan. Samana vuonna Engelberg järjesti vastaavasti mäkihypyn joukkue-MM-kilpailun.[1]

= olympiakisojen yhteydessä

# Kisavuosi Paikka Maa
1. 1924 Chamonix  Ranska
2. 1925 Janské Lázně  Tšekkoslovakia
3. 1926 Lahti  Suomi
4. 1927 Cortina d'Ampezzo  Italia
5. 1928 Sankt Moritz  Sveitsi
6. 1929 Zakopane  Puola
7. 1930 Oslo  Norja
8. 1931 Oberhof Saksa Saksa
9. 1932 Lake Placid  Yhdysvallat
10. 1933 Innsbruck  Itävalta
11. 1934 Sollefteå  Ruotsi
12. 1935 Vysoké Tatry  Tšekkoslovakia
13. 1936 Garmisch-Partenkirchen Saksa Saksa
14. 1937 Chamonix  Ranska
15. 1938 Lahti  Suomi
16. 1939 Zakopane  Puola
  1941 (toinen maailmansota: MM-arvo peruttiin 1946)

Cortina d'Ampezzo

 Italia
17. 1948 Sankt Moritz  Sveitsi
18. 1950 Lake Placid  Yhdysvallat
19. 1952 Oslo  Norja
20. 1954 Falun  Ruotsi
21. 1956 Cortina d'Ampezzo  Italia
22. 1958 Lahti  Suomi
23. 1960 Squaw Valley  Yhdysvallat
24. 1962 Zakopane  Puola
25. 1964 Innsbruck  Itävalta
26. 1966 Oslo  Norja
27. 1968 Grenoble  Ranska
28. 1970 Vysoké Tatry  Tšekkoslovakia
29. 1972 Sapporo  Japani
30. 1974 Falun  Ruotsi
31. 1976 Innsbruck  Itävalta
32. 1978 Lahti  Suomi
33. 1980
1980 (naisten hiihdon 20 km)
Lake Placid
Falun
 Yhdysvallat
 Ruotsi
34. 1982 Oslo  Norja
  1984 (ei MM-arvoa)
1984 (olympiaohjelmaan kuulumattomat kisat)
Sarajevo
Engelberg (miesten mäkihypyn joukkuekisa)
Rovaniemi (yhdistetyn joukkuekisa)
 Jugoslavia
 Sveitsi
 Suomi
35. 1985 Seefeld  Itävalta
36. 1987 Oberstdorf  Saksa
37. 1989 Lahti  Suomi
38. 1991 Val di Fiemme  Italia
39. 1993 Falun  Ruotsi
40. 1995 Thunder Bay  Kanada
41. 1997 Trondheim  Norja
42. 1999 Ramsau  Itävalta
43. 2001 Lahti  Suomi
44. 2003 Val di Fiemme  Italia
45. 2005 Oberstdorf  Saksa
46. 2007 Sapporo  Japani
47. 2009 Liberec  Tšekki
48. 2011 Oslo  Norja
49. 2013 Val di Fiemme  Italia
50. 2015 Falun  Ruotsi
51. 2017 Lahti  Suomi
52. 2019 Seefeld  Itävalta
53. 2021 Oberstdorf  Saksa
54. 2023 Planica  Slovenia
55. 2025 Trondheim  Norja
56. 2027 Falun  Ruotsi
57. 2029 Lahti  Suomi

Mitalitaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty vuoden 2023 MM-kisojen jälkeen.

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1  Norja 171 130 124 425
2  Suomi 63 73 69 205
3  Ruotsi 52 52 54 158
4  Saksa 38 49 29 116
5  Neuvostoliitto 36 32 24 92
6  Itävalta 28 29 39 96
7  Venäjä 26 32 31 89
8  Itä-Saksa 12 15 11 38
9  Puola 12 7 13 32
10  Italia 11 23 24 58
11  Japani 10 14 18 42
12  Yhdysvallat 8 4 7 19
13  Tšekkoslovakia 7 12 11 30
14  Ranska 6 4 15 25
15  Sveitsi 4 6 8 18
16  Slovenia 4 4 9 17
17  Länsi-Saksa 4 1 2 7
18  Tšekki 3 6 6 15
19  Viro 3 5 2 10
20  Kazakstan 3 2 4 9
21  Kanada 3 1 3 7
22  Espanja 1 1 0 2
23  Jugoslavia 1 0 0 1
24  Slovakia 0 1 0 1
 Valko-Venäjä 0 1 0 1
26  Ukraina 0 0 2 2
  1. a b c d e f g h HIIHDON MM-KISOJEN HISTORIAA 19.2.2009. Kaleva. Viitattu 9.3.2015.
  2. Vuoden 2029 MM-hiihdot Lahteen Yle Urheilu. 4.7.2024. Viitattu 4.7.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]