Karakalpakstan

Karakalpakstanin tasavalta
Araljärven länsiosaa Ustjurtin jyrkänteeltä.
Lippu	Vaakuna
Tasavallan sijainti Uzbekistanin kartalla.
Valtio	Uzbekistan
Hallinto
– hallinnollinen keskus	Nukus
Pinta-ala	166 590 km²
Väkiluku (2024)	2 002 700
Infobox OK

Karakalpakstan (vanhentunut nimitys Karakalpakia,^[1] karakalpakiksi Qaraqalpaqstan, uzbekiksi Qoraqalpogʻiston), virallisesti Karakalpakstanin tasavalta (Qaraqalpaqstan Respublikası, uzb. Qoraqalpog'iston Respublikasi), on itsehallintoalue Uzbekistanin länsiosassa. Se rajoittuu idässä Navoiyn ja Buharan alueisiin, etelässä Xorazmin alueeseen ja Turkmenistaniin sekä lännessä ja pohjoisessa Kazakstaniin. Tasavallan pinta-ala on 166 590 neliökilometriä^[2] ja asukasmäärä yli kaksi miljoonaa henkeä. Sen pääkaupunki on Nukus.^[3]

Karakalpakstanin luonnonalueita ovat Kyzylkumin aavikko idässä, Ustjurtin laakio lännessä sekä keskiosassa Amudarjajoen suistoalue ja Araljärven eteläosa. Kyzylkum on 75–100 metriä korkeaa tasankoa, jota peittävät hiekkadyynit. Siellä kohoaa yksittäisiä vuoria, joista korkein on Sultan Wáyis (485 metriä). Ustjurt on enimmillään 292 metriä korkeaa ylätasankoa, jossa on muutamia syvänköjä (29–101 metriä). Se päättyy idässä korkeaan jyrkänteeseen. Ustjurtin kaakkoispuolella sijaitsee Sarygamyşin syvänkö. Amudarjan suisto on keinokasteltua maatalousaluetta, jossa on paljon sivuhaaroja ja kastelukanavia, pieniä järviä ja suoalueita. Maatalouden vedenkäytön takia Amudarja ei enää laske suoraan Araljärveen.^[3][4] Järven itäosa on 1960-luvulta lähtien kuivunut kokonaan ja muuttunut Aralkumin aavikoksi^[5].

Hyötykaivannaisiin kuuluvat maakaasu, kulta, maaöljy, rautamalmi, fosforiitti, bentoniitti, kaoliini, ruokasuola ja natriumsulfaatti sekä marmori, graniitti ja muut rakennusaineet^[4][6].

Alueella vallitsee mannerilmasto. Talvi on melko kylmä ja vähäluminen, kesä kuiva ja kuuma. Tammikuun keskilämpötila on etelässä –4,9 ja pohjoisessa –7,6 astetta ja heinäkuun vastaavasti 28,2 ja 26 astetta. Vuotuinen sademäärä on noin 110 millimetriä. Sateita saadaan etupäässä talvella ja keväällä.^[3][4]

Kyzylkumin kasvillisuus koostuu heinäkasveista, pensaista ja saksaulpuista^[4]. Ustjurtissa kasvaa marunoita ja otakilokkeja^[7]. Amudarjan suistossa on rantametsiä^[4].

Aavikon eläinkuntaan kuuluu liskoja, käärmeitä, skorpioneja, kuhertajagaselli, susi ja kettu sekä kaspianaavikkonärhen, maakotkan, isotrapin ja kiurujen kaltaisia lintulajeja. Rantametsissä elää fasaaneja, sorsia, hanhia ja merimetsoja sekä kultasakaaleja, viidakkokissoja, jäniksiä ja villisikoja.^[3][4]

Keinokasteltu maanviljely ja sen aiheuttama Araljärven kuivuminen ovat johtaneet vakaviin ympäristöongelmiin. Maaperän ja veden saastuminen, suolapitoisuuden kasvu ja aavikoituminen ovat hävittäneet kasvi- ja eläinlajeja, tuhonneet kalastuselinkeinon ja synnyttäneet pulaa juomavedestä. Tuulet levittävät Araljärven pohjasta nousevaa pölyä, joka sisältää suolaa, lannotteita ja torjunta-aineita. Alueen ilmasto on muuttunut ankarammaksi, ja kesän ja talven äärilämpötilat ovat voimistuneet.^[5]

Tasavallassa sijaitsevat vuonna 2020 perustettu Etelä-Ustjurtin kansallispuisto ja vuonna 2022 perustettu Aralkumin kansallispuisto. Muita luonnonsuojelualueita ovat Ala-Amudarjan biosfäärialue sekä Sayǵaqlın ja Sudochyen rauhoitusalueet.^[8]

Karakalpakstanissa oli arviolta 2 002 700 asukasta vuonna 2024^[9]. Se jakautuu hallinnollisesti pääkaupunki Nukusin (karakalpakiksi Nókis) kaupunkialueeseen sekä 16 piirikuntaan, jotka ovat Amudarja (karakalpakiksi Ámiwdárya, uzbekiksi Amudaryo), Beruniy, Bozataw (uzb. Bo‘zatov), Ellikqala (Ellikqal’a), Kegeyli, Moynaq (Mo‘ynoq), Nukus, Qanlıkól (Qonliko‘l), Qaraózek (Qorao‘zak), Qońırat (Qo‘ng‘irot), Shımbay (Chimboy), Shomanay (Shumanay), Taqıyatas (Taxiatosh), Taxtakópir (Taxtako‘pir), Tórtkúl (To‘rtko‘l) ja Xojeli (Xo‘jayli)^[10][11].

Nukusissa oli 339 200 asukasta vuonna 2024^[12]. Muut kaupungit ovat suuruusjärjestyksessä Xojeli, Tórtkúl, Beruniy, Shımbay, Taqıyatas, Qońırat, Mańǵıt (Mang‘it), Xalqabad (Xalqobod), Bostan (Bo‘ston), Shomanay ja Moynaq^[13]. Taajamia on 26, maaseudun itsehallintoalueita 146 ja maaseutuasutuksia 1 126^[10].

Asukkaat ovat etupäässä uzbekkeja (40 %) ja karakalpakkeja (37 %). Lisäksi on muun muassa kazakkeja (15 %), turkmeeneja (5 %) ja venäläisiä (1 %).^[14] Karakalpakit asuvat pääosin tasavallan pohjoisosassa ja Amudarjan suistoalueella ja muodostavat etelässä vähemmistön^[15]. Karakalpakstanissa on myös noin 6 000 hengen korealaisvähemmistö, joka koostuu Venäjän Kaukoidästä 1930-luvulla karkotettujen jälkeläisistä^[8].

Kaupunkiväestön osuus oli 49 prosenttia vuonna 2024^[12]. Vallitseva uskonto on sunnalainen islam^[8][14].

Karakalpakstanin alue on ollut asuttu neoliittikaudelta lähtien. Toisen vuosituhannen lopussa ennen ajanlaskun alkua siellä alettiin harjoittaa keinokasteluviljelyä. Amudarjan alajuoksu ja suisto kuuluivat historialliseen Horezmin alueeseen. Siellä on monia linnoitusten, palatsien ja palvontapaikkojen raunioita kuten Aqshaxan qala, Qoyqırılǵan qala ja Topıraq qala.^[3][16][17] Seudun asukkaat puhuivat iranilaista horezmin kieltä, mutta he turkkilaistuivat keskiajalla^[18][19].

Karakalpakkien esivanhempia ovat iranilaiset sakat ja massageetit, hunnit sekä alueelle 500–700-luvuilla saapuneet turkkilaiset heimot. Kansan muodostumiseen osallistuivat 700–900-luvuilla petšenegit ja oguusit, myöhemmin kiptšakit ja 1300–1400-luvuilla nogait. Nimitys karakalpakki esiintyy historiallisissa lähteissä 1500-luvun lopusta lähtien.^[16]

Karakalpakit asuivat 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa puolipaimentolaisina etupäässä Syrdarjan keski- ja alajuoksulla harjoittaen karjanhoitoa, maanviljelyä ja kalastusta. Kazakkien ahdistamina he siirtyivät 1700-luvun lopulla pääosin Syrdarjan Araljärveen laskeneen sivuhaaran Jañadarian varrelle. Hivan kaanikunta alisti karakalpakit vuonna 1811, ja heidät siirrettiin Amudarjan suistoalueelle.^[3][16]

Venäjän kukistettua Hivan kaanikunnan vuonna 1873 Amudarjan oikeanpuoleinen ranta liitettiin Amudarjan departementtina Turkestanin kenraalikuvernementin Syrdarjan alueeseen. Sen hallinnollinen keskus oli Petroaleksandrovsk (nykyinen Tórtkúl). Amudarjan vasen ranta jäi Hivan vasallivaltion alaisuuteen.^[3][16]

Vuonna 1918 bolševikit liittivät Amudarjan oikeanpuoleisen rannan Turkestanin autonomiseen neuvostotasavaltaan. Alueella kapinoitiin bolševikkeja vastaan, ja vuonna 1920 Hivan kaanikunnasta muodostettiin Horezmin kansan neuvostotasavalta.^[3][16]

Karakalpakkien asuinalueet yhdistettiin autonomiseksi alueeksi vuosina 1924–1925. Se kuului aluksi Kazakkien autonomiseen neuvostotasavaltaan ja vuodesta 1930 lähtien suoraan Venäjän federatiiviseen neuvostotasavaltaan. Autonominen alue muutettiin vuonna 1932 Karakalpakian autonomiseksi neuvostotasavallaksi, joka liitettiin Uzbekistanin neuvostotasavaltaan vuonna 1936.^[3][16] Alueen pääkaupunkina toimi vuoteen 1932 saakka Tórtkúl^[20].

Tasavallan päätehtävänä oli neuvostoaikana puuvillan viljely, ja sinne perustettiin puuvilla-, elintarvike-, rakennustarvike- ja metalliteollisuutta.^[3][16] Araljärven ympäristökatastrofi aiheutti vakavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia ongelmia,^[3] ja se herätti 1980-luvun puolivälistä lähtien suurta kansainvälistäkin huomiota^[21].

Karakalpakstan antoi muiden neuvostotasavaltojen tavoin suvereniteettijulistuksen joulukuussa 1990. Neuvostoliton hajoamisen jälkeen keskusteltiin jonkin aikaa alueen itsenäisyydestä, mutta 1990-luvun alussa sen statukseksi vakiintui Uzbekistaniin kuuluva itsehallintoalue. Tasavallassa on esiintynyt merkkejä separatismista, mutta sen johto on pysynyt lojaalina Uzbekistanin hallinnolle.^[22] Yritys Karakalpakstanin erityisoikeuksien poistamiseksi laukaisi kesällä 2022 väkivaltaisia protesteja, joissa kuoli ainakin 18 ihmistä. Mielenosoitusten jälkeen Uzbekistanin presidentti Shavkat Mirziyoyev ilmoitti luopuvansa muutoksista maan perustuslakiin.^[8][23]

Karakalpakstanin ja Uzbekistanin perustuslakien mukaan Karakalpakstan on ”suvereeni tasavalta”, jolla on oikeus erota Uzbekistanista kansanäänestyksen perusteella. Karakalpakstanin perustuslaki ei voi olla ristiriidassa Uzbekistanin perustuslain kanssa, ja Uzbekistanin lait ovat voimassa myös Karakalpakstanissa. Tasavallalla on edustus Uzbekistanin valtionelimissä, ja sen kansalaisia ovat Karakalpakstanin alueella asuvat Uzbekistanin kansalaiset.^[24][25]

Tasavallan ylin kansanedustuslaitos on lainsäädäntövaltaa käyttävä korkein neuvosto Joqarǵı Keńesi. Sen puheenjohtaja toimii tasavallan johtajana ja korkeimpana viranhaltijana. Joqarǵı Keńesi nimittää toimeenpanovaltaa käyttävän ministerineuvoston. Ylintä tuomiovaltaa käyttävät Karakalpakstanin tasavallan tuomioistuin ja hallinto-oikeus.^[24]

Tasavallan viralliset kielet ovat karakalpakki ja uzbekki. Sillä on oma lippu, vaakuna ja kansallislaulu.^[24]

Karakalpakstanin tärkeimmät elinkeinot ovat maatalous (27,4 % työssäkäyvistä vuonna 2019), koulutus (10,8 %), kauppa (10,6 %), rakentaminen (9,4 %) ja teollisuus (9,0 %). Teollisuus tuotti 39,4 prosenttia alueen bruttokansantuotteesta vuonna 2019, palvelut 33,3 ja maatalous 27,3 prosenttia.^[2]

Maatalous on erikoistunut karjanhoitoon sekä viljan ja puuvillan tuotantoon. Vuonna 2019 viljelty pinta-ala oli 263 700 hehtaaria, josta yli 40 prosenttia tuotti viljaa (lähinnä vehnää ja riisiä) ja kolmasosa puuvillaa. Lisäksi viljellään vihanneksia, perunaa, hedelmiä ja rehua. Tuotantoeläimiä ovat naudat, lampaat, vuohet, siipikarja, hevoset ja kamelit.^[2][3][6]

Tasavallassa on kemian, elintarvike-, tekstiili-, energia- ja rakennustarviketeollisuutta^[2]. Tärkein yritys on Ustjurtin kaasukemiallinen kompleksi^[6]. Maakaasun tuotanto alkoi vuonna 1996. Taqıyatasin lämpövoimala tuottaa sähköä Karakalpakstanille ja lähialueille.^[3]

Karakalpakstanista on maantie- ja rautatieyhteydet Urganchiin, Buharaan, Navoiyiin, Turkmenistaniin ja Kazakstanin länsiosan kautta Euroopan-puoleiselle Venäjälle. Nukusissa on kansainvälinen lentoasema.^[3][6]

Karakalpakkien perinteisiä asumuksia ovat jurtta ja savitiilinen talo. Kaupungit ja taajamat ovat syntyneet neuvostoaikana. Karakalpakkien kansantaide ilmenee varsinkin jurtan koristelussa ja sisustuksessa. Perinteisiä käsitöitä ovat puuleikkaukset, nahkaesineet, matot, kankaat, kirjontatyöt ja korut. Geometrisen ja kasviornamentin ohella suosittu koristeaihe ovat lampaan sarvet (múyiz).^[4]

Kansanrunous sisältää lyyrisiä ja eeppisiä lauluja, joita runonlaulajat ja tarinankertojat esittivät dutar-luutun ja kobyz-jousisoittimen säestyksellä. Kansanperinteen lajeja ovat sankarieepos sekä satuaiheita ja taruja muokkaava dastan.^[26][27] Suomalainen Tiedeakatemia on julkaissut Jumabay Bazarovin esittämän sankarirunoelma Edigen englanninnoksen CD-levyineen^[8][28]. Seitsensäveliseen diatoniseen asteikkoon perustuvassa, rytmiikaltaan vaihtelevassa kansanmusiikissa on paljon yhteistä naapurikansojen kanssa. Soittimiin kuuluvat myös nai-huilu, puupuhallin zurna ja tamburiini.^[29]

Karakalpakinkielisen kirjoitetun kirjallisuuden ensimmäinen tunnettu edustaja on 1700-luvulla elänyt Jiyen jıraw, joka kertoo runoissaan kansansa muutosta Jañadarian varrelle. Ájiniyazin ja Berdaqin kaltaiset 1800-luvun runoilijat noudattivat kansanrunouden ja klassisen itämaisen kirjallisuuden perinteitä, mutta kuvasivat realistisesti karakalpakkien elämää.^[26]

Karakalpakin kirjakieli, koululaitos, proosa- ja näytelmäkirjallisuus, ammattiteatteri ja kuvataide ovat syntyneet neuvostoaikana^[4]. Karakalpakinkielisen neuvostokirjallisuuden alullepanijoina mainitaan Ayapbergen Musaev, Abbaz Dabılov ja Sadıq Nurımbetov ja myöhempinä edustajina Nájim Dáwqaraev, Jolmurza Aymurzaev ja Tólepbergen Qayıpbergenov^[26]. Nykykirjailijoita ovat runoilija Ibrayım Yusupov ja naisprosaisti Gúlaysha Esemuratova^[8].

Tasavallassa toimivat yliopisto, opettajakorkeakoulu, Taškentin pediatrisen korkeakoulun ja maatalousyliopiston osastot sekä Uzbekistanin tiedeakatemian osasto. Kulttuurilaitoksia ovat kirjakustantamo, musiikki- ja draamateatteri, nuorisoteatteri ja nukketeatteri, sinfoniaorkesteri, filharmonia, radion ja television kansansoitinorkesteri, kotiseutumuseo ja taidemuseo.^[3]

Lehdistöön kuuluvat sanomalehti Erkin Qaraqalpaqstan, nuorisolehti Qaraqalpaqstan jasları, kirjallisuus- ja kulttuurilehti Ámiwdárya sekä joukko paikallislehtiä ja muita julkaisuja. Radiolähetykset alkoivat vuonna 1932 ja televisiolähetykset vuonna 1964.^[4]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karakalpakstan.

• Karakalpakstanin korkeimman neuvoston sivusto
• Karakalpakstanin matkailusivusto

Uzbekistanin hallinnolliset alueet

• Andijon
• Buxoro
• Fargʻona
• Jizzax
• Karakalpakia (tasavalta)
• Namangan
• Navoiy
• Qashqadaryo
• Samarkand
• Sirdaryo
• Surxondaryo
• Taškent (pääkaupunki)
• Taškent (alue)
• Xorazm