Mary Barra

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mary Barra
Henkilötiedot
Syntynyt24. joulukuuta 1961 (ikä 62)
Detroit, Michigan, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja General Motors
Vanhemmat Reino ”Ray” Makela ja Eva Pyykkönen
Siviilisääty naimisissa
Puoliso Tony Barra
Lapset kaksi lasta
Aiheesta muualla
Kotisivu

Mary Teresa Barra (o.s. Makela, s. 24. joulukuuta 1961, Detroit) on yhdysvaltalainen yritysjohtaja, joka on ollut General Motorsin toimitusjohtajana 15. tammikuuta 2014 lähtien. Tammikuussa 2016 hänestä tuli myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja.[1][2]

Suomalaiset sukujuuret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mary Barran sukujuuret ovat satakuntalaisessa Köyliön kunnassa olevassa Kankaanpään kylässä. 1900-luvun alussa köyliöläinen torpparin poika Viktor Mäkelä muutti Yhdysvaltoihin. Siellä hän meni naimisiin Teuvalta kotoisin olevan Maria Luoman kanssa. He asuivat Minnesotan pienessä Mountain Ironin kaivoskaupungissa. He saivat kaksi tyttöä ja pojan. Pojan nimi oli Reino, mutta häntä alettiin kutsua nimellä Ray. Ray meni naimisiin toisen polven amerikansuomalaisen Eva Pyykkösen kanssa. He saivat 1961 Mary-tyttären. Ray työskenteli 40 vuotta Pontiacin autotehtaalla Detroitin alueella, ja perhe asui Waterfordin esikaupungissa. Barra osaa jonkin verran suomea, jonka hän on oppinut kotona isältään. [3][3]

Mary Barra aloitti sähköinsinöörin opinnot General Motorsin opistossa, joka tunnetaan nykyään nimellä Kettering University (B.Sc.-tutkinto). Opintoihin kuului paljon työharjoittelua, ja hän olikin jo 18-vuotiaana ensimmäisen kerran General Motorsin palkkalistoilla. Opistossa hän tutustui myös tulevaan aviomieheensä. Tämän jälkeen hän suoritti MBA-tutkinnon Stanfordin yliopistossa.[3][2][4]

Barran urakehitys on ollut General Motorsissa nopeaa. Vuonna 2008 hänet valittiin johtamaan konsernin tuotantotekniikkaa, ja vuonna 2011 hänestä tuli maailmanlaajuisen tuotekehityksen johtaja. Vuonna 2014 Mary Barrasta tuli General Motorsin toimitusjohtaja ja tammikuussa 2016 myös hallituksen puheenjohtaja.[3][2][4] Hän on keskittynyt yhtiön kannattavuuden parantamiseen. Yhtiö onkin vetäytynyt heikoimmin kannattavista vientimaistaan ja on suuntautumassa uudelleen. Liikevaihto nousi yli 9 prosenttia vuonna 2016. Barra on kertonut yhtiön siirtyvän kohti täyssähköautoja. Barra on noussut myös Disneyn hallituksen jäseneksi.[4]

Barra on noussut erittäin korkealle hänen vaikutusvaltaansa arvioivilla listoilla. Forbes sijoitti hänet vuoden 2017 maailman vaikutusvaltaisimpien naisten listallaan sijalle 5.[5] Talousjulkaisu Fortune arvioi hänet samana vuonna kaikkein vaikutusvaltaisimmaksi naispuoliseksi yritysjohtajaksi Yhdysvaltain talouselämässä.[6][7]

Barra on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[4]

  1. General Motors CEO Mary Barra becomes the automaker's chairwoman too, The Los Angeles Times 4.1.2016. Viitattu 23.1.2016.
  2. a b c Saarinen, Juhani: Mary Barra palautti uskon kriisiyhtiö General Motorsiin – nyt jo menestynein ”melkein suomalainen” yritysjohtaja, Helsingin Sanomat 23.1.2016.
  3. a b c d Tapio, Ilari: General Motors käy suomalaisella sisulla. Aamulehti sunnuntai, 30.3.2014, s. 24-25.
  4. a b c d Mary Barra. CEO, General Motors (The World's 100 Most Powerful Women, 2017 ranking) 2017. Forbes, forbes.com. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  5. The World's 100 Most Powerful Women (Maailman 100 vaikutusvaltaisinta naista) 2017. Forbes, forbes.com. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  6. Arkistoitu kopio (Most Powerful Women in business in the U.S., 2017 list) 2017. Fortune, fortune.com. Arkistoitu 27.10.2015. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)
  7. Fortune’s Most Powerful Women (Women in business in the U.S., 2017 list) 2017. Fortune, fortune.com. Viitattu 23.4.2018. (englanniksi)