Mikko Nupponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mikko Nupponen (20. elokuuta 1874 Rääkkylä7. syyskuuta 1954) oli suomalainen Lahdessa toiminut huonekalutehtailija.

Nupposen vanhemmat olivat puuseppä Heikki Nupponen ja Kristiina Sofia Ilvonen. Hän meni 13-vuotiaana puusepän oppiin Helsinkiin. Nupponen perusti Vihtiin 1904 oman puusepänverstaan jonka nimeksi tuli Vihdin Puuseppäin Huonekaluliike. Liike siirtyi 1906 Lahteen ja vuonna 1908 Nupposella oli Lahdessa Rautatienkatu 1:ssä myymälä, huonekalujen korjauspaja ja kehystämö sekä Asemantaustan kaupunginosassa kolmikerroksisessa tiilirakennuksessa puusepäntehdas. Vuonna 1911 puusepäntehdas ja sen yhteydessä olleet varastot tuhoutuivat tulipalossa.

Nupponen ja hänen perustivat 1912 uuden Oy Vihdin Puusepät nimisen puusepäntehtaan jonka 2-kerroksinen uudisrakennus valmistui palaneen tehtaan paikalle. Vihdin Puusepillä oli omat huonekaluliikkeet Lahdessa, Helsingissä ja Viipurissa. Tehtaan tuotteita myytiin myös Pietarissa. Oy Vihdin Puusepät hankki 1911 oman sahalaitoksen Kausalasta ja vuonna 1916 se osti vääksyläisen Oy Laiva- ja puutavaraliike-yrityksen joka omisti myös sahan. Oy Vihdin Puusepät oli 1914 tuotannon arvolla mitaten Suomen neljänneksi suurin puusepänliike. Ensimmäisen maailmansodan aikana liike sai Venäjän armeijalta suuria ammuslaatikko- ja sotilasjakkaratilauksia.

Venäjän vallankumous vei liikkeeltä vientimarkkinat ja Suomen sisällissodan aikana Lahden puusepäntehdas paloi Lahden taistelujen aikana. Tehdas saatiin rakennettua uudelleen mutta pian Vihdin Puuseppien osake-enemmistö siirtyi rahoittajapankin haltuun yhtiön taloudellisten vaikeuksien takia ja Mikko Nupponen syrjäytettiin yhtiön johdosta.

Nupponen myi nyt omistamansa Vihdin Puuseppien osakkeet ja siirtyi pelkästään huonekalukauppiaaksi. Uusi yritys Huonekaluliike Mikko Nupponen myi aluksi toisten puuseppien valmistamia huonekaluja mutta vuonna 1924 Nupponen perusti huonekalujen viimeistelyyn keskittyneen tehtaan Lahteen. Tehdasta laajennettiin 1928 ja Nupponen loi myös huonekaluliikeketjun jolla oli myymälöitä Helsingissä, Vaasassa ja Viipurissa. Vuonna 1934 Nupposen liike oli taas tuotannolla mitaten Suomen neljänneksi suurin huonekalualan yritys. Yrityksen kannattavuus oli kuitenkin heikko sillä se valmisti käsityömenetelmin korkeatasoisia huonekaluja ja tällöin myös työvoimakustannukset nousivat korkeiksi. Yhtiön liikevaihto laski ja lopulta 1942 Mikko Nupponen siirtyi syrjään yhtiön johdosta.

Vuodesta 1942 yritys toimi uudella nimellä Mikko & Pojat Oy ja se oli nyt Nupposten perheyhtiö Mikko Nupposen toimiessa johtokunnan puheenjohtajana kuolemaansa saakka. Tässä muodossa yritys jatkoi toimintaansa 1960-luvulle saakka. Tällöin alkoivat taas taloudelliset vaikeudet kun yhtiön huonekalutehtaan kehittäminen oli laiminlyöty. Yhtiön nimeksi tuli 1973 Pekka Nupponen Oy. Vuonna 1977 se siirtyi Urho Ryypön, Veikko Kesosen ja Kari Laukkasen omistaman Uveka Oy:n haltuun. Mikko Nupponen oli myös Lahden kaupunginvaltuuston ja Lahden säästöpankin isännistön jäsen ja toimi Lahden messujen puheenjohtajana 1934.

Kauppaneuvos Toivo Nupponen, joka myöskin työskenteli Nupposten perheyhtiöissä, oli Mikko Nupposen ja tämän puolison Karolina Gustava Vikbergin poika.[1]

  1. Toivo Nupponen Biografiasampo. Viitattu 10.10.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]