Olhavanjoen valuma-alue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olhavanjoen valuma-alue

Olhavanjoen valuma-alue on pääosin Venäjällä ja hieman myös Valko-Venäjällä sijaitseva Nevan vesistöön kuuluva valuma-alue, jonka pääuomaan kuuluva Olhavanjoki laskee Laatokan etelärantaan Olhavanlahteen. Valuma-alueen pinta-ala 80 200 neliökilometriä, josta alajuoksun alueet kuuluvat Leningradin alueeseen ja yläjuoksun alueet Venäjällä Novgorodin, Pihkovan ja Tverin alueisiin ja Valko-Venäjällä Vitsebskin alueeseen. Olhavanjoki on 224 kilometriä pitkä joki, joka alkaa Ilmajärvestä. Ilmajärven valuma-alue on 67 200 neliökilometriä.[1][a]

Olhavanjoen valuma-alue kuuluu osana Itämeren valuma-aluetta, jossa Nevan vesistö laskee Laatokasta Suomenlahteen. Olhavanjoki laskee Laatokkaan, joten sen sijainti Nevan vesistön keskellä jättää sille reuna-alueen vedenjakajaa vain sen eteläpuolelle. Itämeren valuma-alueen itäpuolella sijaitsee laaja Volgan valuma-alue, jonka vedenjakaja seuraa Valdain ylängön itäpuolta ja pohjoisessa Tihvinän selännettä. Tihvinän selänteellä sijaitsee Mstan sivujoen valuma-alueen osuus Volgan vedenjakajasta ja etelämpänä Valdain ylänköä sijaitsee Lovatin valuma-alueen osuus vedenjakajasta. Valdain ylängölle ylettyy etelästä Dneprin valuma-alue, jolla on Lovatin kanssa yhteistä vedenjakajaa, ja lounaasta Väinäjoen valuma-alue, joka sivuaa joitakin Lovatin latva-alueita.[1][a]

Nevan vesistöalueen sisäpuolella Olhavanjoen valuma-alueen vedenjakaja seuraa luoteessa Laatokkaan ja Nevaan laskevien jokien valuma-alueita. Sellaisia ovat idästä lukien esimerkiksi Laatokalla Koponinjoki, Lavajoki, Seltikanjoki ja Naasianjoki, ja Nevalla Muikka, Mujajoki ja Tusinajoki. Suomenlahteen laskevalla Laukaanjoella on yhtenen lyhyt vedenjakaja Ilmajärven korkeudella. Olhavanjoen itäpuolella kohtaa valuma-alueen vedenjakaja Laatokkaan laskevia pieniä jokia, kuten esimerkiksi Säsjoki ja Voronežka. Syvärin sivujokien haarat eivät enää kohtaa Olhavan vedenjakajaa.[a]

Olhavanjoen valuma-alue on pääosin metsäistä haja-asutusaluetta, jossa asutus on pienissä kylissä ja muutamassa suuremmassa kaupungissa. Valuma-alueen itäosissa Mstan varrella ja valuma-alueella sijaitsevat Borovitši (noin 55 000 asukasta), Vyšni Volotšok (noin 50 000 asukasta), Bologoje (20 000 asukasta) ja Udomlja (30 000 asukasta). Lovatin valuma-alueella on kaksi kaupunkia, yläjuoksulla sijaitseva Velikije Luki (100 000 asukasta) ja alajuoksulla oleva Staraja Russa (30 000 asukasta). Olhavanjoen niskalla sijaitsee alueen suurin kaupunki Veliki Novgorod (200 000 asukasta). Joen varrella kaksi seuraavaksi suurinta kaupunkia ovat Kiriši (55 000 asukasta) ja Olhava (45 000 asukasta).

Olhavanjoen valuma-alueen pääuomaa ei ole määritelty tässä käytetyissä lähteissä. Pääuoman ovat vesistöviranomaiset yleensä määritelleet joko jokiverkoston kokonaispituuden tai jokihaarojen suurimpien keskivirtaamien perusteella. Olhavanjoen valuma-alueen pääuoman latvahaaraksi ovat ehdokkaina joko Lovat tai Msta. Lovat on 530 kilometriä ja Msta 617 kilometriä pitkä [b]. Lovatin virtaamaksi on ilmoitettu 105 m³/s ja Mstan 202 m³/s. Jokien valuma-alueiden pinta-alat ovat vastaavasti 21 900 neliökilometriä ja 23 300 neliökilometriä. Mstan suhteellisesti suurempi virtaama voi selittyä Valdain ylängön runsaista sateista. Lukujen perusteella kumpikin joki sopisi pääuomaksi, mutta kaksinkertaisen virtaaman takia Msta on todennäköinen valinta. Msta alkaa Mstinon järvestä, johon laskevalla Tsnalla on suurin valuma-alue ja pisin uoma. Pääuoman pituudeksi tulee silloin Olhavanjoen pituus 224 kilometriä, Ilmajärven osuus 7 kilometriä, Mstan pituus 445 kilometriä, Mstinon osuus 12 kilometriä ja Tsnan pituus 160 kilometriä yhteen laskien 848 kilometriä.[1][2][3][4][5][6][a]

Valuma-alueen sivujoet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olhavanjoen sivujoet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sivu-uoman
nimi
suom.
Nimi
ven.
 
Olhavan
kohta
 
Etäisyys
Laatokasta
(km)
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-alue
(km²)
 
Lähteet
 
 
laskee Laatokan Olhavanlahteen
Zlatynka Zlatynka (Златынка) Olhava 7 16 2,2,3,2,2,–,–
Jelena Jelena (Елена) Olhava 15 25 239 2,2,3,2,2,–,2
Žubka Žubka (Жубка) Olhava 36 14 2,2,3,2,2,–,–
Sestra Sestra (Сестра) Olhava 43 19 82 2,2,3,2,2,–,2
Siglinka Siglinka (Сиглинка) Olhava 45 23 81 2,2,3,2,2,–,2
Tšaženka Tšaženka (Чаженка) Olhava 51 33 168 2,2,3,2,2,–,2
Prusynja Prusynja (Прусыня) Kiriši 52 21 103 2,2,3,2,2,–,2
Vloja Vloja (Влоя) Kiriši 64 43 414 2,2,3,2,2,–,2
Olomna Olomna (Оломна) Kiriši 80 52 420 2,2,3,2,2,–,2
Tšornaja Tšornaja (Чёрная) Kiriši 82 38 815 2,2,3,2,2,–,2
Velija Velija (Велия) Tšudovo 91 20 91 2,2,3,2,2,–,2
Tigoda Tigoda (Тигода) Tšudovo 100 143 4,3 2 290 1,1,1,1,1,1,1
Ptšovža Ptšovža (Пчёвжи) Tšudovo 102 157 12,2 1 970 1,1,1,1,1,1,1
Ljubunka Ljubunka (Любунька) Tšudovo 113 12 2,2,3,2,2,–,–
Vavol Vavol (Ваволь) Tšudovo 118 17 2,2,3,2,2,–,–
Oskuja Oskuja (Оскуя) Tšudovo 118 114 1 470 1,1,1,1,1,–,1
Kerest Kerest (Кересть) Tšudovo 125 100 933 2,2,3,2,2,–,2
Vyika Vyika (Выйка) Tšudovo 134 18 2,2,3,2,2,–,–
Polist Polist (Полисть) Tšudovo 142 49 372 2,2,3,2,2,–,2
Glubotška Glubotška (Глубочка) Tšudovo 143 13 2,2,3,2,2,–,–
Sosninka Sosninka (Соснинка) Tšudovo 147 15 2,2,3,2,2,–,–
Vyboro Vybro (Выбро) Tšudovo 148 12 2,2,3,2,2,–,–
Dymenka Dymenka (Дыменка) Tšudovo 150 25 44 2,2,3,2,2,–,2
Bolšoi Iglino Bolšoi Iglino (Большой Иглино) Tšudovo 161 13 2,2,3,2,2,–,–
Osma Osma (Осьма) Tšudovo 168 16 2,2,3,2,2,–,–
Ložitovskaja Ložitovskaja (Ложитовская) Novgorod 171 17 2,2,3,2,2,–,–
Robeika Robeika (Робейка) Novgorod 202 24 55 2,2,3,2,2,–,2
Siversovin kanava Siversov (Сиверсов) Novgorod 211 10 2,2,3,2,2,–,–
Pitba Pitba (Питьба) Novgorod 211 37 241 2,2,3,2,2,–,2
Pieni Olhavanjoki Malyi Volhovets (Малый Волховец) Novgorod 214 17 2,2,3,2,2,–,–
Višera Višera (Вишера) Novgorod 214 105 1 100 1,1,1,1,1,–,1
Ilmajärvestä on Višeraan matkaa 10 kilometriä

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta ([1]), 3 = katsottu internetin karttapalveluista, 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista, 5 = katsottu joen saksankielisen wikipedian artikkelista

Ilmajärveen laskevat joet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmajärveen laskee noin 50 jokea. Valuma-alueen latvajoki Mstan nimi on lihavoitu, koska se katsotaan muodostavan osan pääuomaa. Oheiseen taulukkoon on koottu suurimpia järveen laskevia jokia. Taulukon tietojen lähteet on mainittu taulukon alla ja ne on riveittäin yksilöity oikeassa sarakkeessa.

Sivu-uoman
nimi
suom.
Nimi
ven.
 
Ilmajärven
kohta
 
Etäisyys
Olhavasta
(km)
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-alue
(km²)
 
Lähteet
 
 
Olhavanjoki alkaa Ilmajärven pohjoispäästä
Msta Msta (Мста) pohjoisranta 6 617 202 23 300 1,1,1,1,1,1,1
Verjaža Verjaža (Веряжа) luoteisranta 20 51 410 2,2,3,2,2,–,2
Niša Niša (Ниша) koillisranta 32 70 601 2,2,3,2,2,–,2
Veronda Veronda (Веронда) länsiranta 26 49 723 2,2,3,2,2,–,2
Zamlenka Zamlenka (Замленка) itäranta 33 19 46 2,2,3,2,2,–,2
Šelon Šelon (Шелонь) lounaisranta 35 248 44 9 710 1,1,1,1,1,1,1
Savateevka Savateevka (Саватеевка) lounaisranta 35 19 2,2,3,2,2,–,–
Sytinka Sytinka (Сытинка) Sinetskinlahti 35 16 2,2,3,2,2,–,–
Verkasenka Verkasenka (Веркасенка) Sinetskinlahti 37 13 2,2,3,2,2,–,–
Pola Pola (Пола) Sinetskinlahti 42 267 63 7 420 1,1,1,1,1,1,1
Lovat Lovat (Ловать) eteläranta 29 530 150 21 900 1,1,1,1,1,1,1
Tuleblja Tuleblja (Тулебля) Rubelskinlahti 41 43 178 2,2,3,2,2,–,2
Makova Makova (Макова) Rubelskinlahti 38 27 2,2,3,2,2,–,–
Krupka Krupka (Крупка) Rubelskinlahti 38 13 2,2,3,2,2,–,–
Tšernets Tšernets (Чернец) Rubelskinlahti 38 40 106 2,2,3,2,2,–,2
Utšonka Utšonka (Учонка) Rubelskinlahti 38 14 2,2,3,2,2,–,–
Perehoda Perehoda (Перехода) eteläranta 37 73 384 2,2,3,2,2,–,2
Psiža Psiža (Псижа) eteläranta 37 82 325 2,2,3,2,2,–,2
Valuma-alueen yläjuoksun pääuoma on Msta.

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta ([7]), 3 = katsottu internetin karttapalveluista, 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista

Mstan valuma-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mstajoki muodostaa Mstan valuma-alueen alajuoksun ja Tsnajoki sen yläjuoksun. Tähän alle on koottu kummankin joen sivujokia.

Laskujoen nimi
 
 
Nimi
ven.
 
Etäisyys
Ilmajärvestä
(km)
Pääuoman
kohta
 
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-alue
(km²)
 
Lähteet
 
 
Joki laskee Ilmajärveen useita suuhaaraa myöten sekä Ohlavanjokeen johtavaa Siversovin kanavaa pitkin
Mšaška Mšaška (Мшашка) 18 Novgorod 17 2,2,2,4,2,–,–
Melnitšnyi Melnitšnyi (Мельничный) 43 Novgorod 11 2,2,2,4,2,–,–
Skrobotski Skrobotski (Скроботский) 53 Novgorod 11 2,2,2,4,2,–,–
Tšurilovski Tšurilovski (Чуриловский) 56 Novgorod 10 2,2,2,4,2,–,–
Seregižka Seregižka (Серегижка) 81 Malaja Višera 10 2,2,2,4,2,–,–
Hubka Hubka (Хубка) 83 Malaja Višera 25 2,2,2,4,2,–,–
Holova Holova (Холова) 92 Malaja Višera 126 16 1 900 2,2,2,4,2,3,2
Volma Volma (Волма) 114 Kresttsy 60 821 2,2,2,4,2,–,2
Panitski Panitski (Паницкий) 147 Malaja Višera 10 23 2,2,2,4,2,–,2
Dubrovka Dubrovka (Дубровка) 153 Malaja Višera 11 2,2,2,4,2,–,–
Malyševski Malyševski (Малышевский) 163 Malaja Višera 12 2,2,2,4,2,–,–
Kaširka Kaširka (Каширка) 173 Malaja Višera 29 294 2,2,2,4,2,–,2
Mda Mda (Мда) 179 Malaja Višera 101 673 2,2,2,4,2,–,2
Tšernyi Tšernyi (Черный) 182 Ljubytino 11 2,2,2,4,2,–,–
Kamenka Kamenka (Каменка) 186 Ljubytino 12 2,2,2,4,2,–,–
Otnja Otnja (Отня) 214 Ljubytino 35 317 2,2,2,4,2,–,2
Zabititsa Zabititsa (Забитица) 220 Ljubytino 16 2,2,2,4,2,–,–
Belaja Belaja (Белая) 221 Ljubytino 31 204 2,2,2,4,2,–,2
Ohomlja Ohomlja (Охомля) 228 Ljubytino 26 96 2,2,2,4,2,–,2
Gorodnja Gorodnja (Городня) 230 Ljubytino 23 2,2,2,4,2,–,–
Polona Polona (Полона) 231 Ljubytino 16 183 2,2,2,4,2,–,2
Nizovka Nizovka (Низовка) 240 Ljubytino 12 2,2,2,4,2,–,–
Lnjanaja Lnjanaja (Льняная) 261 Okulovka 50 322 2,2,2,4,2,–,2
Peretna Peretna (Перетна) 262 Okulovka 39 905 2,2,2,4,2,–,2
Šegrinka Šegrinka (Шегринка) 276 Okulovka 74 606 2,2,2,4,2,–,2
Šilokata Šilokata (Шилоката) 279 Borovitš 15 2,2,2,4,2,–,–
Vydrinka Vydrinka (Выдринка) 280 Borovitš 24 153 2,2,2,4,2,–,2
Štšuka Štšuka (Щука) 283 Borovitš 14 2,2,2,4,2,–,–
Sivelba Sivelba (Сивельба) 300 Borovitš 23 2,2,2,4,2,–,–
Jurinka Jurinka (Юринка) 304 Borovitš 13 2,2,2,4,2,–,–
Velgija Velgija (Вельгия) 311 Borovitš 45 390 2,2,2,4,2,–,2
Kruppa Kruppa (Круппа) 321 Borovitš 38 249 2,2,2,4,2,–,2
Žadinka Žadinka (Жадинка) 343 Borovitš 16 2,2,2,4,2,–,–
Uver Uver (Уверь) 370 Borovitš 90 3 930 2,2,2,4,2,–,2
Berezaika Berezaika (Березайка) 389 Bologoje 150 27 3 230 2,2,2,4,2,3,2
Porfenka Porfenka (Порфенка) 417 Udomlja 7 2,2,2,4,2,–,–
Dubovka Dubovka (Дубовка) 423 Vyšni Volotšok 2 240 2,2,2,4,2,–,2
Volodna Volodna (Володня) 436 Vyšni Volotšok 8 114 2,2,2,4,2,–,2
Joki alkaa 9 km ylempänä Mstinosta, johon Tsnajoki laskee

Lähteet: 1 = luettu Wikipedian suomenkielisestä artikkelista, 2 = luettu Venäjän vesistörekisteristä kunkin sivu-uoman tiedoista [8], 3 = luettu venäjänkielisestä Wikipediasta, 4 = katsottu tai mitattu Internetin karttapalvelusta kuten esimerkiksi Google Maps tai ACME

Sivu-uoman nimi
 
 
Nimi
ven.
 
Etäisyys
Mstinosta
(km)
Pääuoman
kohta
 
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-alue
(km²)
 
Lähteet
 
 
laskee Mstinoon ja jatkaa Mstajokena
Tobolka Tobolka (Тоболка) 6 Vyšni Volotšok 2 2,2,2,4,2,–,–
Tsninskin kanava kanal Tsninski (канал Цнинский) 7 Vyšni Volotšok 1,4 2,2,2,4,2,–,–
Tveretskin kanava kanal Tveretski (канал Тверецкий) 8 Vyšni Volotšok 2,4 2,2,2,4,2,–,–
Šlina Šlina (Шлина) 16 tekojärvi 102 15 2 300 2,2,2,4,2,3,2
Rvjanka Rvjanka (Рвянка) 16 tekojärvi 5 2,2,2,4,2,–,–
Tšeremnitsa Tšeremnitsa (Черемница) 19 tekojärvi 15 2,2,2,4,2,–,–
Baranovka Baranovka (Барановка) 26 tekojärvi 15 52 2,2,2,4,2,–,2
Ljadka Ljadka (Лядка) 31 alajuoksu 15 2,2,2,4,2,–,–
Belaja Belaja (Белая) 39 alajuoksu 42 286 2,2,2,4,2,–,2
Retšištše Retšištše (Речище) 79 alajuoksu 16 2,2,2,4,2,–,–
Krasenka Krasenka (Красенка) 85 alajuoksu 21 91 2,2,2,4,2,–,2
Opaš Opaš (Опаш) 100 alajuoksu 14 2,2,2,4,2,–,–
Sonka Sonka (Сонка) 107 alajuoksu 16 2,2,2,4,2,–,–
Feškovets Feškovets (Фешковец) 123 yläjuoksu 12 2,2,2,4,2,–,–
pääuomaa on Feškovetsin yläpuolella vielä 37 kilometriä

Olhavanjoen valuma-alueella on esimerkiksi Suomeen verrattuna vain vähän järviä. Suurin järvi on Ilmijärvi, vaikka sekin on hyvin matala. Järviä on jääkauden jälkeen muodostunut lähinnä laajoille soille, joista useimmat ovat jo ehtineet kasvaa umpeen. Ylänköalueilla on epätasaiseen maastoon muodostuneita pieniä järvialueita. Sellaisia esiintyy lännessä Sudomassa, lounaassa ja etelässä Bežanitsyssä sekä kaakossa, idässä ja koillisessa Valdain laajalla ylänköalueella. Ylänköjen järvet ovat pieniä, vaikka yksittäiset järvet voidaan luokitella suuriksikin. Sellaisia ovat esimerkiksi Valdailla sijaitsevat Seliger ja Velje, jotka laskee sekä Polaan että Volgaan valuma-alueisiin. Lovatjoen latvoilla on runsaasti järviä. Niitä ovat esimerkiksi Suuri ja Pieni Ivan (Иван), Jemenets (Еменец) ja Nevel (Невель).[a]

  1. a b c d e Asia tarkistettu Internetin karttapalvelusivustoilta kuten esimerkiksi Google Maps tai ACME.
  2. Pääuoman muodostumista ja sen pituutta on selostettu ja arvioitu tämän artikkelin kappaleessa ”Pääuoma”.
  1. a b c d Olhavanjoki, Волхов (Volhov) (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 12.2.2022. (venäjäksi)
  2. Ilmajärvi, Ozero Ilmen (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 12.2.2022. (venäjäksi)
  3. Msta, Мста (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 12.2.2022. (venäjäksi)
  4. Lovat, Ловать (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 12.2.2022. (venäjäksi)
  5. Mstino, вдхр Мстино (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 27.3.2022. (venäjäksi)
  6. Tsna, Цна (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 27.3.2022. (venäjäksi)
  7. Ilmajärvi, Ozero Ilmen (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 12.2.2022. (venäjäksi)
  8. Msta, Мста (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 4.4.2022. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]