Strega-palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Strega-palkinto (Premio Strega) on arvostetuin italialainen kirjallisuuspalkinto. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran 1947. Se myönnetään italialaiselle kirjailijalle, joka on kirjoittanut parhaan proosateoksen, joka on ilmestynyt edellisten toukokuun 1. päivän ja 30. huhtikuuta välillä.

Maria ja Goffredo Bellonci alkoivat 1944 pitää kirjallista salonkia kotonaan Roomassa. Noihin sunnuntaitapaamisiin kokoontui kirjailijoita, taiteilijoita ja älymystöä, ja ryhmä sai nimen Amici della Domenica eli ”Sunnuntaiystävät”. Vuonna 1947 pariskunta päätti yhdessä likööritehtailija Guido Albertin kanssa perustaa liköörin nimen mukaan Strega-nimisen palkinnon ja voittajan valitsisi Sunnuntaiystävät.

Maria Belloncin kuoltua palkintoa on hallinnoinut Fondazione Maria e Goffredo Bellonci. Juryyn valittuja neljääsataa italian kulttuurieliitin jäsentä sanotaan yhä Sunnuntaiystäviksi. Strega-liköörin lisäksi palkintoa rahoittaa italialainen Telecom Italia.

Myös italiankielisille käännösteoksille on vuodesta 2014 jaettu Strega Europea -palkinto. Ensimmäisenä vuonna ehdolla oli Delfina Sessan italiannos Scompartimento n. 6 Rosa Liksomin romaanista Hytti nro 6.

Lähde[1]

Strega Europea

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[3]

  1. Premio Strega: Libri premiati Fondazione Maria e Goffredo Bellonci. Arkistoitu 8.10.2022. Viitattu 7.7.2023. (italiaksi)
  2. Premio Strega 2024, il trionfo di Donatella Di Pietrantonio con “L’età fragile”: “Una vittoria per i diritti delle donne” La Repubblica. 5.7.2024. Viitattu 29.8.2024.
  3. Premio Strega Europeo: vince Neige Sinno, premiata anche la traduttrice Luciana Cisbani La Repubblica. 13.5.2024. Viitattu 29.8.2024.