Venom: The Last Dance on vuonna 2024 ensi-iltansa saava supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin sarjakuvien Venom-sarjakuvahahmoon. Se jatko-osa elokuville Venom (2018) ja Venom: Let There Be Carnage (2021), sekä Sony’s Spider-Man Universen viides elokuva. Elokuvan ohjaa Kelly Marcel, joka myös käsikirjoitti sen yhdessä Tom Hardyn kanssa. Pääosissa ovat Hardy, Chiwetel Ejiofor, June Temple, Rhys Ifans, Peggy Lu, Alanna Ubach ja Stephen Graham.[1][2][3]
Hardy paljasti jo elokuussa 2018, että hän oli sitoutunut näyttelijäksi kolmanteen ja viimeiseen Venom-elokuvaan, joka kehitystyö alkoi joulukuussa 2021, Let There Be Carnagen ensi-illan jälkeen. Marcel ja Hardy aloittivat käsikirjoittamisen kesäkuussa 2022, ja Marcel valittiin myös elokuvan ohjaajaksi, elokuvan ollessa hänen esikoisohjauksensa. Elokuvan sivunäyttelijät, kuten Ejiofor ja Temple, liittyivät mukaan projektiin kesällä 2023, ja kuvaukset aloitettiin Espanjassa kesäkuussa 2023 lopulla. Tuotanto kuitenkin keskeytettiin seuraavan kuukauden aikana, Hollywoodin näyttelijöiden lakon 2023 vuoksi, ja jatkui jälleen marraskuussa, kun lakko päättyi. Kuvaukset saatiin päätökseen helmikuussa 2024, ja elokuvan virallinen nimi paljastettiin kuukautta myöhemmin.
Venom: The Last Dance tulee saamaan ensi-iltansa sekä Yhdysvalloissa että Suomessa 25. lokakuuta 2024.[4]
|
---|
| Elokuvat | |
---|
| Perutut elokuvat | |
---|
| Aiheeseen liittyvät artikkelit | |
---|
|
|
---|
| Elokuvasarjat | Aaveajaja | |
---|
| Blade | |
---|
| Daredevil ja Elektra | |
---|
| Deadpool | |
---|
| Galaksin Vartijat | |
---|
| | |
---|
| Hulk | |
---|
| Ihmeneloset | |
---|
| Kapteeni Amerikka | |
---|
| Kapteeni Ihme | |
---|
| Kostajat | |
---|
| Musta Pantteri | |
---|
| Muurahaismies ja Ampiainen | |
---|
| Rautamies | |
---|
| | |
---|
| Thor | |
---|
| Tohtori Outo | |
---|
| Tuomari | |
---|
| Venom | |
---|
| Wolverine | |
---|
|
---|
| Yksittäiset elokuvat | |
---|
| Elokuvasarjat muilta Marvelin sarjakuvanimikkeiltä | Kick-Ass | |
---|
| Kingsman | |
---|
| Men in Black | |
---|
|
---|
| Elokuvauniversumit | |
---|
| Katso myös | |
---|
|