Siirry sisältöön

Morsian (Runeberg, 2)

Wikiaineistosta
Morsian.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Tu’, vieras, tässä lehdistö,
Sull’ hoivaa tarjoova,
Oi, ällös suotta häiritkö
Nyt illan rauhoa;
Se murheelle on herttainen,
Tääll’ valvoo sydän tuskainen.
Kas, tuolla kaljurannalla
Näät immen kelmekkään;
Hän, otsa käden suojassa,
Nyt istuu yksinään,
Hän vettä, maata katsastaa,
Ja poski lunta tavoittaa.
Oi, päivät, yöset ainiaan
Hän nähtiin niinkuin nyt;
Hän eilen istui aallollaan,
Siit’ ei oo siirtänyt,
Hän ennen itki kyynelen,
Vaan aika kuivas sen.
Kun ilta joutuu lauhkea,
Kun leyhkä uinahtaa,
Ja lahti peilin kaltaisna
Jo taivon kuvastaa,
Hän silmän tylsän laskeilee
Ja syvyytehen tuijailee.
Kun tuuli joskus havahtuu,
Ja lahti tummenee,
Ja peilin kalvo musertuu,
Ja varjo hämmenee,
Hän taivahasen katsahtaa,
Ei toivoa tok’ sieltä saa.
Hän tuolta kerta katseli
Myös vettä tuota päin,
Hän kiiltoansa seurasi,
Ku pyrki tänneppäin,
Vaan aalto kullan hautasi
Ja ruumiin kätki ijäksi.
Siis ällös, vieras, häiritkö
Nyt raukan rauhoa!
Tai silmää immen kääntäkö
Pois mieli-aallosta!
Se jäännös hällä ainoa
On muinaisesta riemusta!


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.