Siirry sisältöön

tuttu

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Adjektiivi

[muokkaa]

tuttu (1-C) (komparatiivi tutumpi, superlatiivi tutuin) (taivutus[luo])

  1. sellainen, jonka joku hyvin tuntee
    tuttu naapurusto, tuttu mies

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Vastakohdat
[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

hyvänpäiväntuttu, perhetuttu, puolituttu, tutunkauppa

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • tuttu Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi

[muokkaa]

tuttu (1-C)

  1. (puhekieltä) tuttava

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈt̪ut̪.t̪u/
  • tavutus: tut‧tu

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuttu tutut
genetiivi tutun tuttujen
partitiivi tuttua tuttuja
akkusatiivi tuttu;
tutun
tutut
sisäpaikallissijat
inessiivi tutussa tutuissa
elatiivi tutusta tutuista
illatiivi tuttuun tuttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tutulla tutuilla
ablatiivi tutulta tutuilta
allatiivi tutulle tutuille
muut sijamuodot
essiivi tuttuna tuttuina
translatiivi tutuksi tutuiksi
abessiivi tututta tutuitta
instruktiivi tutuin
komitatiivi tuttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo tutu-
vahva vartalo tuttu-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • tuttu Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 3, 882 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa