Siirry sisältöön

Wikimatkoista

Baltia sijaitsee Euroopassa. Baltia on alueena hyvin kyseenalainen, ja alueen maita alettiin kutsua Baltian maiksi vasta alle sata vuotta sitten. Virolla ja Latvialla on yhteistä historiaa sekä Ruotsin että saksalaisen ritarikunnan alaisuudessa, mutta Liettuan yhteys on lähinnä kulttuurinen, ja sekin pelkästään latviaan. Maista Viro ja Latvia ovat luterilaisia, Liettua katolinen ja Kaliningrad nykyään ortodoksinen

Alueet

[muokkaa]

Viro on alueen pohjoisin valtio ja maan kansa kuuluu suomen sukulaiskansoihin. Virolle kuuluu kaksi suurta saarta: Saarenmaa ja Hiidenmaa.

Latvian alue on pääosin saksalaisen ritarikunnan muinaista ydinaluetta. Myöhemmin, alueella sijaitsi Kuurinmaa, jolla oli omia siirtokuntia, mm. St. Andrews Island Gambiassa ja Tobago Etelä-Amerikassa.

Liettua

Kaliningrad kuuluu Venäjälle. Se on preussi-nimisen kansan kotialuetta. Tämä baltti-kansa assimiloitui saksalaisiin, ja mutta nimenä heräsi uudelleen henkiin Preussina. Itä-Preussin pääkaupunki oli Köningsberg, nykyinen Kaliningrad.

Muut kohteet

[muokkaa]
  • Ristikukkula Siauliain pohjoispuolella Liettuassa.
  • Kuurinkynnäs

Ymmärrä

[muokkaa]

Baltian maat kuuluivat 2. maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle. Vuonna 1991 Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät Neuvostoliiton hajotessa.

Tule

[muokkaa]

Lentokoneella

[muokkaa]

Suomesta on lentoyhteydet kaikkiin Baltian pääkaupunkeihin. Kaliningradiin pääsee parhaiten Venäjän kautta.

  • 1 Tallinnan lentokenttä .
  • 2 Riian lentokenttä . Baltian suurin lentokenttä. Se toimii latvialaisen lentoyhtiö Airbalticin solmukohtana.
  • 3 Vilnan lentokenttä .
  • 4 Kaunaksen lentokenttä .

Junalla

[muokkaa]

Suomesta ei kulje junia Baltiaan, eikä maiden välisiä yhteyksiä juurikaan ole. Kaliningradin juna kulkee Liettuan lävitse.

Autolla

[muokkaa]

Helsingistä pääsee Tallinnaan laivalla, josta voi jatkaa ajaen mihin tahansa päin Baltiaa. Tai vaikka Puolaan Via Baltica -tietä pitkin.

Bussilla

[muokkaa]

Eurolines ja Ecolines omaa kattavan bussi verkoston ympäri Baltiaa.

Laivalla

[muokkaa]

Helsingistä on erinomaiset laivayhteydet Tallinnaan. Tukholmasta on laivayhteys Tallinnaan ja Riikaan.

Liiku

[muokkaa]

Maiden välillä ei kulje suoria kansainvälisiä junia. Maissa toimii sisäiset junalinjat: Virossa Eesti Raudtee, Eedesraudtee ja GoRail, Latviassa Latvijas dzelzceļš ja Liettuassa Lietuvos geležinkeliai.

  • Via Baltica on tärkeä tie, joka lähtee Tallinnasta läpi Riian, Vilnan ja Kaliningradin kohti Keski-Eurooppaa.

Puhu

[muokkaa]

Virolla, Latvialla ja Liettualla on kaikilla omat kielensä. Englantia ei puhuta yleisesti, varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla. Vanhempi väestö puhuu yhä venäjää, mutta nuoremman polven kanssa voit keskustella englanniksi.

Syö

[muokkaa]

Baltian alueen ruoka on sekoitus slaavilaista ja germaanista keittiötä. Ruuat ovat yleensä hyvin raskaita, dominoivina aineksina ovat punajuuri, sianliha, smetana, piparjuuri ja silakka.

Juo

[muokkaa]

Pysy turvassa

[muokkaa]

Luo luokka

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!