Ari Juhani Torniainen (s. 15. maaliskuuta 1956 Lappeenranta) on suomalainen rakennusinsinööri ja poliitikko.[1]
Torniainen valittiin eduskuntaan vuoden 2011 vaaleissa Kymen vaalipiiristä keskustan edustajana.[2] Aiemmalla poliittisella urallaan hän on toiminut muun muassa kotipaikkakuntansa Lappeenrannan kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana, Keskustan Karjalan piirin puheenjohtajana ja Etelä-Karjalan maakuntavaltuuston puheenjohtajana.[1] Hän on toiminut myös urheiluseurojen Lappeen Riento ja Catz puheenjohtajana.[1] Vuodesta 2015 Torniainen on ollut Yleisradion hallintoneuvoston jäsen.[3]
Suomen Keskustan kansanedustajat
|
---|
| Eduskuntaryhmä (35) | |
---|
| 1Mari Kiviniemi valittiin OECD:n apulaispääsihteeriksi heinäkuussa 2014, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Terhi Peltokorpi.
2Laila Koskela erosi perussuomalaisista marraskuussa 2014 ja liittyi keskustan eduskuntaryhmään. |
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (49) | |
---|
| 1 Paavo Väyrynen päätti jatkaa Euroopan parlamentissa, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikko Kärnä. Väyrynen palasi eduskuntaan 2018, mutta ei liittynyt keskustan eduskuntaryhmään. 2 Olli Rehn siirtyi Suomen Pankin johtokuntaan, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Paula Lehtomäki. Lehtomäki päätti kuitenkin jatkaa valtiosihteerinä, jolloin hänen tilalleen nousi Pekka Puska. 3 Elsi Katainen siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eero Reijonen. 4 Mirja Vehkaperä siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eija Nivala. Nivala kuitenkin valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi, jolloin hänen tilalleen nousi Hanna-Leena Mattila. |
|
|
---|
| Eduskuntaryhmä (31) | |
---|
| 1 Antti Rantakangas kuoli 22. marraskuuta 2019, hänen tilalleen eduskuntaan nousi Tuomas Kettunen. |
|
- ↑ a b Jyri Häkämies siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi marraskuussa 2012, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anu Urpalainen.