Marsin kuut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marsin kuut Deimos ja Phobos Marsin pinnalta nähtynä (vasemmalla) verrattuna Maan Kuuhun Maan pinnalta nähtynä (oikealla).

Marsilla on kaksi tunnettua kuuta, joiden nimet ovat Phobos ja Deimos. Asaph Hall löysi ne vuonna 1877. Molemmat kuut ovat niin pieniä, ettei niiden painovoima muokkaa niitä pyöreiksi. Siksi ne ovatkin epäsäännöllisen muotoisia.

Phobos ja Deimos NASA:n Curiosity-luotaimen kuvaamina.

Erään perinteisen näkemyksen mukaan Marsin kuut olisivat siepattuja asteroideja,[1][2][3] jota ajatusta tukee kuiden asteroidimainen ulkomuoto. Kuiden pieni tiheys on samaa luokkaa kuin joidenkin asteroidien tiheys. Toisaalta myös Mars sijaitsee asteroidivyöhykkeen sisäreunan lähellä. Pascal Rosenbattin esittämän teorian mukaan Marsin kuut syntyivät, kun Marsiin iskeytyi suuri taivaankappale[4]. Törmäys sinkosi Marsin kiertoradallekin suuren määrän ainetta, josta kasautui kaksi kuuta. Tällöin Marsin kuiden syntytapa muistuttaisi hieman Maan Kuun syntyä. Nykymittausten mukaan Marsin kuut eivät muistutakaan D-tyypin asteroideja[4] niin kuin on aiemmin ajateltu.[5]

Nimi Numero Kuva Keskihalkaisija (km) Massa (kg) Kiertoradan keskisäde (km) Kiertoaika (h) Löytöaika
Phobos I 22,2 (27 × 21,6 × 18,8) 1,0816 9 380 7,66 1877
Deimos II 12,6 (10 × 12 × 16) 1,4815 23 460 30,35 1877


Marsin ja sen kuiden koko ja etäisyys oikeassa mittakaavassa. (Suurennos.)
  1. Astronomica, H. F. Ullmann 2008, s. 67
  2. Marsin kuut Ursa. Viitattu 31.7.2018.
  3. Mars Sarkanniemi.fi. Arkistoitu 2.3.2016. Viitattu 31.7.2018.
  4. a b Tähdet ja avaruus 2010, numero 7, 25.10.2010, s. 40
  5. Suominen, Mikko: MRO kuvasi Marsin kuita Ursa. 28.11.2007. Viitattu 31.07.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]