Mary Stuart Masterson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mary Stuart Masterson
Mary Stuart Masterson Tribecan elokuvajuhlilla 2007.
Mary Stuart Masterson Tribecan elokuvajuhlilla 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt28. kesäkuuta 1966 (ikä 58)
New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä. ohjaaja
Näyttelijä
Aktiivisena 1975–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Mary Stuart Masterson (s. 28. kesäkuuta 1966 New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja.

Mastersonin ura alkoi lapsinäyttelijänä elokuvassa Stepfordin naiset vuonna 1975. 1980-luvulla hän esiintyi muun muassa elokuvissa Elossa todistamaan (1986), Jännät suhteet (Some Kind of Wonderful, 1987), Kiviset puutarhat (Gardens of Stone, 1987) ja Sopimuksia (Immediate Family, 1989).

1990-luvulla olivat vuorossa esimerkiksi Paistetut vihreät tomaatit (1991), josta Masterson sai loistavat arvostelut, sekä Benny ja Joon (1993), Bad Girls – naiset satulassa (Bad Girls, 1994) ja Ruusujen aika (Bed of Roses, 1996).

2000-luvulla Masterson on jatkanut elokuvauraansa, minkä lisäksi hän on muun muassa näytellyt Broadwaylla ja debytoinut ohjaajana – hänen esikoisohjauksensa oli vuonna 2007 ilmestynyt The Cake Eaters.

Masterson on näytellyt urallaan myös runsaasti televisiossa.

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]