Matthew Denny

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Matthew Denny vuonna 2018.
Matthew Denny vuonna 2018.
Maa:  Australia
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Pariisi 2024 kiekko
Kansainyhteisön kisat
Kultaa Kultaa Birmingham 2022 kiekko
Hopeaa Hopeaa Gold Coast 2018 moukari

Matthew Denny (s. 2. kesäkuuta 1996) on australialainen kiekonheittäjä, joka saavutti olympiapronssia vuonna 2024. Hän on kilpaillut kansainvälisellä tasolla myös moukarinheitossa.[1]

Denny voitti alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa 2013 kultaa kiekonheitossa ja saavutti pronssia moukarinheitossa. Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2014 hän sijoittui kiekonheitossa neljänneksi. Vuonna 2015 hän saavutti universiadeissa hopeaa. Vuonna 2016 hän jäi Rio de Janeiron olympialaisissa karsintaan.[1]

Denny saavutti Kansainyhteisön kisoissa 2018 hopeaa moukarinheitossa ja sijoittui neljänneksi kiekonheitossa. Vuodesta 2019 lähtien hän on keskittynyt kiekonheittoon. Tuona vuonna hän voitti universiadeissa kultaa ja sijoittui Dohan MM-kilpailuissa kuudenneksi. Tokion olympialaisissa 2021 hän sijoittui neljänneksi silloisella ennätyksellään 67,02 ja hävisi vain viisi senttimetriä pronssimitalisti Lukas Weißhaidingerille.[1]

Vuonna 2022 Denny sijoittui Eugenen MM-kilpailuissa kuudenneksi ja voitti Kansainyhteisön kisoissa kultaa. Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui neljänneksi silloisella ennätyksellään 68,24. Nelisen viikkoa myöhemmin hän paransi ennätyksekseen 68,43 ja voitti sillä Eugenessa Timanttiliigan finaalin. Huhtikuussa 2024 Denny paransi Australian-mestaruuskilpailuissa ennätyksekseen 69,35. Pariisin olympialaisissa 2024 hän saavutti pronssia tuloksella 69,31.[1]

Dennyn ennätyksiä ovat kiekonheitossa Australian-ennätys 69,35 vuodelta 2024 ja moukarinheitossa 74,88 vuodelta 2018.[1]

  1. a b c d e Matthew Denny Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)