Motala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Motala
Motalan kirkko.
Motalan kirkko.

Motala

Koordinaatit: 58°32′11″N, 15°2′15″E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Itä-Götanmaan lääni
Maakunta Itä-Götanmaa
Kunta Motalan kunta
Pinta-ala
 – Maa 19,29 km²
Väkiluku 29 823
 – Väestötiheys 1 546,0 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Motala on samannimisen Motalan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Itä-Götanmaan läänissä ja Itä-Götanmaan historiallisessa maakunnassa Etelä-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 29 823 asukasta.[2]

Motala oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.

Kun Götan kanava rakennettiin 1810–1822, kasvoi kanavan varrelle useita pieniä yhdyskuntia. Kun Baltzar von Platen vuonna 1822 perusti Motalaan mekaanisen konepajan, AB Motala Verkstadin, alkoi taajama kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1881 sai Motala täydet kaupunkioikeudet.

Tärkeitä työllistäjiä julkisen sektorin lisäksi ovat Electrolux, Dometic, Autoliv AB, AB Motala Verkstad, ContiTech Hycop ja Saab Underwater Systems.

Motalan radioasema valmistui vuonna 1927. Tämä asema oli suomalaisille tuttu, sillä se aloitti suomenkieliset lähetykset talvisodan alla. Suomenkielistä yleisradiotoimintaa Ruotsissa jatkaa nykyään Sisuradio. Nimi Motala on tuttu monelle vanhojen putkiradioiden taajuusvirittimen asemaluettelosta.

Motalan mainetta radiokaupunkina lisäsi myös Axel Holstenssonin 1923 perustama radio- ja tv-vastaanottimia valmistanut Luxor-tehdas, joka työllisti suurimmillaan yli kaksi tuhatta ihmistä. Motalassa valmistettiin parhaimmillaan joka kolmas Ruotsissa myyty televisio, mutta vuonna 1976 sattunut suuri tulipalo merkitsi Luxorin alamäen alkua yhdessä kiristyvän kansainvälisen kilpailun kanssa. Vuonna 1983 sen osti Ruotsin valtiolta suomalainen Nokia.[3][4]

Sanomalehti Motala & Vadstena Tidning ilmestyy kuudesti viikossa.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Motalan taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
25 786
1965
  
26 598
1970
  
28 942
1975
  
29 454
1980
  
29 729
1990
  
29 629
1995
  
30 704
2000
  
30 136
2005
  
29 798
2010
  
29 823
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[5]
  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
  3. Luxor firar 100 år – så blev Motala en radiostad motalasjostad.se. 14.8.2023. Viitattu 29.6.2024.
  4. Rajusti saneerattu Luxor hyvässä kunnossa. Helsingin Sanomat, 29.12.1983, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
  5. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.