Zelig

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zelig
Ohjaaja Woody Allen
Käsikirjoittaja Woody Allen
Tuottaja Robert Greenhut
Säveltäjä Dick Hyman
Kuvaaja Gordon Willis
Leikkaaja Susan E. Morse
Tuotantosuunnittelija Mel Bourne
Pukusuunnittelija Santo Loquasto
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros.
Ensi-ilta 1983, Suomessa 1984
Kesto 71 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Zelig on Woody Allenin käsikirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuva vuodelta 1983. Pseudodokumentin tyyliin rakennettu elokuva on kertovinaan tositarinaa hämmästyttävän muuntautumiskykyisestä ja miellyttämishaluisesta 1900-luvun miehestä (nimiosassa Allen itse), kaikkien aikojen konformistista, joka oli monessa mukana kykenemällä vaihtamaan roolia kulloisenkin seuransa mukaisesti. Dokumentaarista vaikutelmaa korostavat vanhat uutisfilmit sekä käsikirjoitetut pseudohaastattelut todellisten älyköiden kuten Susan Sontagin ja Bruno Bettelheimin kanssa.[1][2]

 Woody Allen  Zelig  
 Mia Farrow  tohtori Eudora Nesbitt Fletcher  
 Patrick Horgan  kertojaääni  
 Stephanie Farrow  sisar Meryl  
 Mary Louise Wilson  sisar Ruth  
 Sol Lomita  Martin Geist  
 John Rothman  Paul Deghuee  
 Deborah Rush  Lita Fox  
 Garrett Brown  näyttelijä Zelig  
 Marianne Tatum  näyttelijä Fletcher  
 Saul Bellow  itsenään  
 Susan Sontag  itsenään  
 Irving Howe  itsenään  
 Bruno Bettelheim  itsenään  

Zelig sai kaksi Oscar-, kaksi Golden Globe- ja viisi Bafta-palkintoehdokkuutta muttei yhtään voittoa. Festivaaleilla se palkittiin muun muassa Venetsian elokuvajuhlien parhaana.[3]

Elokuvakerhojen liiton Projektio-lehdessä suomalaiskriitikot äänestivät Zeligin vuoden 1984 toiseksi parhaaksi ensi-iltaelokuvaksi Francesco Rosin Kolmen veljeksen jälkeen.[4] Helsingin Sanomien Matti Salo kirjoitti elokuvasta laajan jutun noin kuukautta sen Suomen-ensi-illan jälkeen. Hänestä Zelig oli Allenin siihen asti omintakeisin työ ja todella onnistunut tuotos Manhattanin jälkeisten ”sekoilujen” Stardust Memories ja Kesäyön seksikomedia jälkeen.[2] Saman lehden Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla 1994 Zeligistä: ”Mitään näin järisyttävän selväpiirteistä ja täydellistä Allen ei ehkä ole luonut aikaisemmin eikä myöhemmin.”[5] Filmgoer-verkkojulkaisun Aleksi Salosen mielestä Zelig on postmodernin elokuvan ehdoton klassikko: ”Zelig osoittaa käytännössä miten dokumentin muotokieli on sen uskottavuuden tae, ei sisältö. Se todistaa lähes vastustamattomasti dokumenttielokuvan totuuden konstruoituneisuuden ja valaisee historiaa kertomuksena, jonka käänteet ovat kaikkea muuta kuin objektiivisia tosiasioita.”[1]

Allen mainitsi vuoden 2010 haastattelussa Zeligin aikajärjestyksessä vanhimpana suosikkinaan omien elokuviensa joukosta. Muut olivat Kairon purppuraruusu (1985), Miehiä ja vaimoja (1992), Luotisade Broadwaylla (1994), Match Point (2005) ja Vicky Cristina Barcelona (2008).[6]

  1. a b Salonen, Aleksi: Zelig Filmgoer.fi. 13.11.2009. Viitattu 8.5.2019.
  2. a b Salo, Matti: Woody Allen on yhä komedian kuningas. Zelig – lyömätön tyyli. Helsingin Sanomat, 4.3.1984, s. 17. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Zelig Internet Movie Databasessa (englanniksi), Awards
  4. Fränti, Mikael: Projektion kriitikkoäänestys. Rosin Kolme veljestä vuoden paras elokuva. Helsingin Sanomat, 11.5.1985, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. Fränti, Mikael: Ihmiskameleontti luovii jazz-ajan jylyssä Woody Allenin dokumenttikomediassa. Helsingin Sanomat, 2.1.1994, s. 63. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. Emerson, Jim: The Best and Worst of Woody Allen rogerebert.com. 17.5.2011. Viitattu 8.5.2019. (englanniksi)