Codex Regius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaksi sivua Codex Regiuksesta.

Codex Regius (’Kuninkaallinen kirja’ tai ’Kuninkaan kirja’) on islantilainen keskiaikainen käsikirjoitus. Se on kirjoitettu muinaisnorjaksi ja sisältää 29 runoa, jotka muodostavat Runo-Eddan eli Vanhemman Eddan. Codex Regius on vanhin tunnettu skandinaavisten muinaistarujen kokoelma ja Islannin kansallisaarre.[1]

Pergamentille kirjoitettu käsikirjoitus on ajoitettu noin vuoteen 1270. Johdannon ja käsikirjoituksen aineistojen järjestelyn perusteella tutkijat ovat päätelleet, että käsikirjoitus on kopio 1200-luvun lähteistä, jotka ovat sittemmin kadonneet. Piispa Brynjólfur Sveinsson sai käsikirjoituksen haltuunsa vuonna 1643, ja siitä puuttui jo tuolloin 8 sivua. Koko käsikirjoituksesta oli jäljellä ainoastaan 45 sivua, mutta osa kadonneista runoista on kuitenkin säilynyt proosamuodossa Völsunga-saagassa. Sveinsson oletti virheellisesti käsikirjoituksen tekijäksi Saimundr Viisasta (Sæmundr fróði), ja nimesi kirjoituksen Sæmundar Eddaksi. Vuonna 1662 Sveinsson lähetti käsikirjoituksen Tanskan kuninkaalle Fredrik III:lle. Codex Regiusta säilytettiin Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa vuoteen 1971, jonka jälkeen se palautettiin Islantiin.[1]

  1. a b Codex Regius Encyclopaedia Britannica. Britannica Academic. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 18.8.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]