Martina Schild

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Martina Schild
Martina Schild
Maa:  Sveitsi
Naisten alppihiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Torino 2006 Syöksylasku

Martina Schild (s. 26. lokakuuta 1981 Brienz) on sveitsiläinen alppihiihtäjä ja olympiamitalisti.

Schild on kilpaillut kansainvälisellä tasolla vuodesta 1997 lähtien. Hän saavutti supersuurpujottelun pronssia junioreiden MM-kilpailuissa Verbier'ssä 2001[1]. Torinon olympialaisissa 2006 hän voitti hopeaa syöksylaskussa 0,37 sekuntia Michaela Dorfmeisterille hävinneenä ja oli lisäksi kuudes supersuurpujottelussa[2]. Åren MM-kilpailuissa 2007 Schild sijoittui supersuurpujottelussa kahdenneksitoista[3].

Schild sijoittui maailmancupissa ensimmäisen kerran kärkikolmikkoon oltuaan kolmas super-G:ssä Reiteralmissa joulukuussa 2006. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti samassa lajissa Lake Louisessa joulukuussa 2007. Kaudella 2009–2010 hän oli kolmas Haus im Ennstalin supersuurpujottelussa.[4]

Schild joutui jättämään kauden 2012–2013 väliin selkävaivojen vuoksi. Hän ilmoitti uransa lopettamisesta syyskuussa 2013.[5]

  1. FIS Junior World Championships[vanhentunut linkki] Martina Schild FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  2. Olympic Winter Games[vanhentunut linkki] Martina Schild FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  3. FIS World Ski Championships[vanhentunut linkki] Martina Schild FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  4. FIS World Cup Top 3[vanhentunut linkki] Martina Schild FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  5. Alppihiihdon olympiamitalisti lopettaa iltasanomat.fi. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 19.9.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]